Pentinkulmalla

Vietin viime viikon Urjalassa suomentajakurssilla, joka järjestettiin osana Pentinkulman päivät ‑kirjallisuustapahtumaa. Vuosittain järjestettävään tapahtumaan kuuluu perinteisesti erilaisia kirjoittajakursseja ja ‑leirejä, kirjailijavierailuja, paneelikeskusteluja, Kiimankulman yö ‑kääntäjätapahtuma sekä muuta ohjelmaa.

En ollut aiemmin käynyt Urjalassa (jos kunnan läpi Turku–Tampere-valtatietä pitkin huristamista ei oteta lukuun), joten jo pelkkä ympäristö oli minulle uusi ja jännittävä. Rannikon kasvatille Hämeen sydänmaiden loputtomiin jatkuvat metsät tuntuivat verevän reheviltä, ikiaikaisilta ja upottavilta. Väinö Linna syntyi ja vietti elämänsä 18 ensimmäistä vuotta Urjalassa, ja synnyinseudussa onkin havaittavissa selviä yhdenmukaisuuksia Täällä Pohjantähden alla ‑trilogian maisemiin. Tästä ovat tietysti Pentinkulman päivätkin saaneet alkukimmokkeensa.

Keskellä läpitunkematonta sekametsää ja jylhiä kuusia seisoo myös Hanhisuon kulttuurikoulu, 1920-luvulla rakennettu entinen kansakoulu, jossa suomentajakurssimme pidettiin. Viidentoista kilometrin päässä Urjalan keskustasta sijaitsevan Hanhisuon kulmakunnan mutkaisella raitilla ohikulkijoita ei juuri näkynyt, ja hiljaisuuden rikkoi silloin tällöin vain koulun sivuitse kulkevan junaradan tasoristeyksen kilkatus ja junan jytinä.

En pidä ihmeenä, että juuri tämä seutu on inspiroinut suomalaisen kirjallisuuden kulmakiviä. Pimeässä metsässä seisovan jykevän kansakoulun hämärissä nurkissa ja narisevissa portaissa tuntui sielläkin hetkittäin siltä kuin olisi eksynyt johonkin vanhan ajan mysteeriromaaniin.

Romaanitodellisuutemme oli kuitenkin kaikeksi onneksi hyvin lämminhenkinen. Kääntäjä-kustannustoimittaja Alice Martinin ammattisuomentajille vetämä intensiivinen työrupeama oli oivallinen osoitus siitä, että kääntäjä ei ole ikinä valmis, että käännös ei ole ikinä valmis ja että oikeita vastauksia ei ole. Kymmenpäinen opiskelijajoukkomme väänteli ja käänteli tekstejä kukin omalta kantiltaan, ja yhdelle lauseelle saatiin helposti tusinan verran oikeita ja sopivia käännösvaihtoehtoja. Hyödyllisten tiedonjyvien, hyvien huomioiden ja tuoreiden näkökulmien lisäksi kurssista tarttui mukaan toverillisia hymyjä, uusia ja syventyneitä tuttavuuksia sekä roppakaupalla ammatillisen yhteisöllisyyden tunnetta.

20160803_134741

Iirilän vanha tanssilava Nuutajärvellä.

Torstai-iltana suuntasimme joukolla Kiimankulman kääntäjätalolle Laura Jänisniemen jo viidettä kertaa emännöimään Kiimankulman yöhön. Illan pääesiintyjänä oli Vappu Orlov, jolle myönnettiin aiemmin tänä vuonna Mikael Agricola ‑palkinto Mihail Šiškinin Neidonhius ‑romaanin suomennoksesta. Sympaattisen ja valloittavan Orlovin haastattelun jälkeen estradille astui pianotaiteilija Irina Smirnova ja tämän jälkeen joukko suomentajia, jotka lukivat otteita omista tuoreista käännöksistään. Smirnova säesti katkelmien lukua ja tavoitti kulloisenkin tekstin sävyn ällistyttävän tarkasti ja hienoeleisesti flyygelin koskettimilla.

Minäkin nousin lavalle lukemaan otteen hiljattain ilmestyneestä Jääkaksoset-suomennoksestani (S. K. Tremayne, The Ice Twins). Vaikka unohdin mainita oman nimeni, lausuin kirjailijan nimen väärin ja sekosin aluksi vähän muutenkin sanoissani, kokemus oli silti varsin miellyttävä. Sateisen illan tunnelma oli lämmin ja kääntäjätalon pihaan pingotettu teltta täynnä väkeä: suomentajia, paikkakuntalaisia, nuoria kirjoittajaleiriläisiä sekä muualta varta vasten paikan päälle tulleita. Jotkut kertoivat ajoittavansa Urjalaan suuntautuvat lomamatkansa ja sukulointinsa nimenomaan Pentinkulman päivien yhteyteen, eikä se ole mikään ihme. Minäkin osallistuin nyt vasta ensimmäistä kertaa, mutta tiedän jo haluavani tulla myös ensi vuonna.

Kaiken muun hyvän lisäksi pääsimme vielä viikon lopuksi tutustumaan näyttelyyn sata vuotta sitten syntyneestä Eila Pennasesta. (Näyttely on avoinna Urjalan kirkonkylän Pikku-Linnassa vielä 12.8. asti.) Pennanen oli tuottelias kirjailija, esseisti, kriitikko ja suomentaja, jonka merkitys suomalaiselle käännöskirjallisuudelle ja kääntämisen opettamiselle on valtavan suuri.

Piskuisen Urjalan Pentinkulman päivät korkealuokkaisine tapahtumineen ja suurenmoisine ihmisineen ovat kouriintuntuva esimerkki siitä, millaisella tahdolla, tarmolla ja suurella sydämellä tämänkin päivän Suomessa tehdään ja edistetään kirjallisuutta. Ja miksipä ei edistettäisi, sillä, Eila Pennasen sanoin:

”Kun ihminen oppii nauttimaan kirjoista, hän on voittanut jotakin arvokasta. Hänellä on keino löytää sisältöä elämänsä tyhjiin hetkiin, lohdutusta pettymyksien sattuessa, apua elämän ongelmiin. Hän on oppinut ymmärtämään elämää.”

20160805_122115.jpg

Kuva Pikku-Linnan Eila Pennanen -näyttelystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s