Mitfordien jalanjäljillä

Jessica Fellowesin Mitfordin katoamistapaus on juuri ilmestynyt Otavalta minun suomentamanani. Kirjan ilmestymisen kunniaksi teen nyt blogissani pienen Mitford-henkisen valokuvamatkan Lontooseen! Kävin kaupungissa viime kesänä, ja monien muiden mukavien nähtävyyksien katselun lomassa ehdin kävellä myös joillakin kirjasarjan tapahtumapaikoilla. Oli mukava nähdä kirjoissa esiintyviä seutuja ja rakennuksia ja päästä eläytymään kirjojen maailmaan aivan eri tavalla kuin työhuoneesta käsin. Luonnollisesti helpottaa myös kääntämistä, kun on nähnyt paikkoja omin silmin ja tietää, millaisilla sanoilla niitä voi parhaiten kuvailla.

Olen suomentanut Mitfordin murhat -sarjasta toisen, kolmannen, neljännen ja nyt myös viidennen osan (kuudes eli päätösosa ilmestyy suomeksi ensi vuonna). Sarjassa seurataan oikeasti eläneiden Mitfordin siskosten elämää 1920-luvulta lähtien, ja jokaisessa kirjassa seikkailevat myös täysin fiktiiviset henkilöhahmot Louisa ja Guy ratkomassa fiktiivisiä murhatapauksia.

Lontoosta löytyy roppakaupalla sekä Louisan että Mitfordien menneisyyteen liittyviä rakennuksia. Yksi kirjojen keskeisimmistä paikoista on tietenkin Mitfordin perheen entinen koti osoitteessa 26 Rutland Gate:

Louisa jäi bussista Albert Hallin edustalla ja käveli loppumatkan rivakasti. Ilma oli hyytävä, ja viima puri nilkkoja kuin äkäinen terrieri. Mitfordien korkea ja kapea seitsenkerroksinen talo työntyi tiiviisti rakennetulle umpikadulle lähellä Kensington Gardensin ja Hyde Parkin laajoja viheralueita. Louisa kapusi portaat ylös ja koputti jämäkästi pääoveen.

Jessica Fellowes, Mitfordin katoamistapaus, suom. Oona Nyström, Otava 2022.

Yllä olevaa kohtaa suomentaessani etsin Googlesta kuvia Rutland Gaten talosta. Netistä löytyi rakennuksesta kaikenlaista aineistoa valokuvista ja Google Mapsin katunäkymästä aina satunnaisiin pohjapiirroksiin asti, mutta vaikka tietoja oli yllin kyllin, pohdin tekstiä kääntäessäni, lieneekö tässä kohdassa virhe, sillä talossa näytti kaikkien kuvien ja tietojen perusteella olevan vain kuusi kerrosta seitsemän sijaan. Arvoitus paljastui, kun näin talon omin silmin ja hoksasin, että kuten useissa lontoolaisissa kaupunkipientaloissa, tässäkin muhkeassa rakennuksessa on vielä yksi kerros katutason alapuolella. Alakertaan johtivat portaat ulkokautta takorautaportin takaa, ja siellä, hiukan piilossa talon sivussa, näkyi myös palvelijoiden sisäänkäynti, jonka oveen Louisakin kirjoissa aina toisinaan kolkuttelee.

Soitettuaan ja ilmoitettuaan tulostaan Louisa seisoi jälleen Rutland Gate 26:n porraskivellä vain hetki sen jälkeen, kun lordi Redesdale oli saanut nautittua kello yhdentoista teensä. Tällä kertaa hän kolkutti kuitenkin tarkoituksella sivuoveen. Vaikka Nancy toki tiesi hänen tulostaan, hän ei ollut tullut tapaamaan talon isäntäväkeä vaan palveluskuntaa.

Jessica Fellowes, Mitfordin katoamistapaus, suom. Oona Nyström, Otava 2022.

(Sivuovesta minulla ei ole kuvaa, koska epäilen, että ihmisten aitojen läpi kuvaaminen ja kuvien julkaiseminen ei taida olla kovin korrektia. Pitäydytään siis julkisivuissa ja katunäkymissä.)

He ehtivät juuri kääntyä Rutland Gatelle, kun näkivät vähintään kuuden reportterin lauman seisomassa jalkakäytävällä talon numero 26 edustalla.

Jessica Fellowes, Mitfordin katoamistapaus, suom. Oona Nyström, Otava 2022.

Vaikka tuliterät autot ehkä hieman häiritsevät tunnelmaa, 1930-luvun pitkätakkiset, hattupäiset reportterit pystyy melkein kuvittelemaan parveilemaan umpikadun jalkakäytävälle lyijykynä korvan takana:

Sarjan neljännessä osassa, Mitfordin jutussa, liikuskellaan myös Rutland Gaten sisäpihalla, jossa sijaitsee vanha tallirakennus:

Syötyään Louisa puki ylleen teräksenharmaan silkkisen hatukkeen, jossa oli hopeanhohtoinen huntu. Se oli hänen asunsa ainoa osa, joka oli ”jotakin uutta”. Hän kiinnitti sen huolellisesti hiusneuloilla ja oli juuri napittamassa jakkuaan pienen eteisaulan peilin edessä – hän oli yöpynyt Mitfordien Lontoon-talon vanhassa tallituvassa Rutland Gatella [– –].

Jessica Fellowes, Mitfordin juttu, suom. Oona Nyström, Otava 2021.

Kirjasarjan fiktiivinen päähenkilö, Mitfordien entinen lapsenpiika ja palvelustyttö Louisa Cannon, on viettänyt lapsuutensa Chelsean kaupunginosassa sijaitsevassa Peabody Estatessa. Kyseessä on eräänlainen työläiskortteli, jollaisia George Peabodyn perustama säätiö on rakennuttanut vähäosaisten ihmisten asunnoiksi eri puolille Lontoota 1860-luvulta lähtien.

Chelsean kaupunginosa oli Louisan lapsuusaikoina ja on yhä edelleenkin vaurasta paremman väen aluetta. Ensimmäiset pari kuvaa alla ovat Chelsean varakkaammista kortteleista, ja jäljempänä seuraa kuvia 1870-luvulla rakennetusta Lawrence Streetin Peabody Estatesta, joka olisi hyvin voinut olla fiktiivisen sankarittaremme Louisan lapsuudenkoti.

Peabodyn työläiskortteli mainitaan sarjan kaikissa kirjoissa Louisan muistellessa lapsuuttaan:

Hän oli varttunut joen lähellä Chelseassa työväestölle ja köyhälistölle rakennetussa asuinkorttelissa keskellä taiteilijoiden ja varakkaiden ihmisten kaupunginosaa, jossa hänen vanhempansa olivat työskennelleet nokikolarina ja pyykkimuijana (Louisan ystävät olivat kutsuneet heitä leikillisesti setä Mustaksi ja täti Valkeaksi).

Jessica Fellowes, Mitfordin katoamistapaus, suom. Oona Nyström, Otava 2022.

”Minä teen kyllä töitä koko ajan”, Louisa puolusteli itseään, mutta tuli sitten ajatelleeksi omaa äitiään, joka oli kantanut selkä vääränä pyykkikuormia isoista taloista; lakanoita, joita oli roikkunut aina kuivumassa heidän olohuoneessaan.

Jessica Fellowes, Mitfordin juttu, suom. Oona Nyström, Otava 2021.

Kun kävellään Chelseasta etelään ja joen yli, saavutaan Battersean kaupunginosaan, joka on vanhaa työväenluokan aluetta. Louisa vertaa seutua herraskaiseen Chelseaan:

Latchmere Road sijaitsi vain hieman joesta etelään, ei kovin kaukana Chelseasta, missä Louisa oli varttunut, mutta sillan toisella puolella ilmapiiri oli kiistatta erilainen. Ei välttämättä parempi tai huonompi – vaikkakin Louisa tiesi seudun kurjistuvan sitä mukaa, mitä etelämmäksi meni – mutta selvästi omanlaisensa. Valtavan voimalaitoksen savupiipuista tuprusi mustaa savua, kadut näyttivät leveämmiltä, autoja oli vähemmän ja punatiiliset kerrostalot kohosivat korkeammalle kuin Louisan kotiseudun matalat talorivit. Kun Louisa oli noussut bussista, hän käveli muutaman minuutin ajan eteenpäin seisahtuen kerran ihastelemaan opettajaa, joka paimensi pieniä oppilaitaan puiston kulmaportista sisään.

Jessica Fellowes, Mitfordin katoamistapaus, suom. Oona Nyström, Otava 2022.

Seuraavissa kuvissa ei olla Latchmere Roadilla (jossa Mitfordin katoamistapaus -kirjassa käytiin usein, sillä siellä sijaitsi poliisiasema) vaan kuljeskellaan pitkin Battersean viehättävien perilontoolaisten punatiilisten talorivien reunustamia katuja. Louisan kuvaus osoittautui varsin paikkansapitäväksi: fiiniin Chelseaan verrattuna Battersean kadut ovat leveämmät ja talot hieman korkeampia ja romuluisempia (mutta minusta kylläkin idyllisen hurmaavia). Tämän tyyppisessä talossa olisivat hyvin voineet asua esimerkiksi Guy ja Louisa tai Guyn äitimuori tai jotkut niistä monista ihmisistä, joita Louisa ja Guy kirjasarjan eri osissa käyvät tapaamassa ja haastattelemassa milloin mitäkin mysteeriä selvittäessään.

Freelance-kääntäjän työviikko

Millainen on freelance-kääntäjän työviikko? Varsinkin kirjoja kääntäessä työpäivät seuraavat toisiaan hyvinkin samankaltaisina viikosta ja kuukaudesta toiseen: sitä vain istuu aamulla tietokoneen ääreen ja kääntää iltapäivään saakka. Toisinaan, kuten tällä viikolla, työssä on kuitenkin enemmän vaihtelua, ja siksi tuntui hauskalta ajatukselta listata, mitä kaikkea yksin oman työhuoneensa uumenissa piilottelevan kääntäjän toimenkuvaan saattaa kuulua. (Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta siitä on jo jokunen vuosi, teksti löytyy täältä.)

Pidemmittä puheitta: tällä viikolla olen muun muassa (tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä):

• Saanut valmiiksi kirjasuomennoksen viimeisen korjauskierroksen ennen toimitusta ja palauttanut käännöksen kustannustoimittajalle.
• Sumplinut taitto- ja toimitusaikatauluja.
• Laatinut ja lähettänyt edellä mainitusta suomennoksesta laskun.
• Tehnyt loppuun vuoden 2020 kirjanpidon.
• Tehnyt arvonlisäveroilmoituksen ja ALV-yhteenvetoilmoituksen Omaverossa (nämä liittyvät asiatekstikäännöksiin; kirjallisuuden suomennokset ovat arvonlisäverottomia).
• Arkistoinut vuoden 2020 töitä ja muita materiaaleja omiin kansioihinsa tietokoneella.
• Mapittanut (nykyään hyvin harvalukuisia) paperikuitteja ja tiliotteita.
• Tehnyt lumitöitä.
• Vältellyt isohkon teknisen käännöstyön aloittamista tekemällä edellä mainittuja kirjanpitoon ja pihan kunnossapitoon liittyviä tehtäviä (vaikka hyvähän nekin on toki joskus tehdä!).
• Aloittanut pienen viivyttelyn jälkeen isohkon teknisen käännöstyön, innostunut siitä alkukankeuden jälkeen valtavasti (ihminen voi tuntea yllättävänkin suurta ylpeyttä ja onnea selkeän ja johdonmukaisen käyttöohjeen kirjoittamisesta) ja saanut sen lopulta valmiiksi.
• Taistellut tietoteknisten ongelmien kanssa, kun isohko tekninen käännös ei valmistuttuaan suostunutkaan enää avautumaan alkuperäisessä tiedostomuodossa. (”Tiedostoa ei voi avata, koska sen sisällön kanssa on ongelmia” on lause, jota ei huolella valmistellun käännöstyön kanssa haluaisi kohdata.)
• Keksinyt kiertotien tietotekniseen ongelmaan. (Tiedoston kierrättäminen Google Driven kautta auttaa yllättävän usein, joskin se tuhoaa osan muotoiluista. No, parempi niin kuin niin, että koko käännös katoaisi savuna ilmaan.)
• Napsutellut palautetusta tiedostosta Drivessa hävinneitä muotoiluja takaisin paikoilleen.
• Huomannut vasta tämän jälkeen, että koko ongelma olisi ratkennut ihan vaan päivittämällä ohjelmisto uusimpaan versioon. No, nyt sekin on tehty.
• Lopettanut erään työpäivän etuajassa, koska oli ihan pakko päästä hiihtämään.
• Kirjoittanut yhden blogitekstin, jossa voinkin mukavasti hyödyntää hiihtoretkellä ottamiani valokuvia.

Kesäkuulumisia

Töissä jälleen leppoisan kesäloman jälkeen! Melko leppoisaa on totta puhuen täällä töissäkin; jotakin verkkaisen rauhallista on siinä, kun sulkeutuu työhuoneeseen muun perheen yhä lomaillessa. Kun arki ei ole alkanut vielä täydellä sykkeellä, on itsekin vielä ajatuksissaan vähän toinen jalka lomalla. Lisäksi olen iloinnut siitä, että maltoin säästää lomanjälkeiselle ajalle kirjasuomennoksen mukavimman työvaiheen, kustannustoimittajan korjausehdotusten läpikäymisen. Työvaiheen ajoittuminen ei toki ole kiinni ainoastaan minun malttamisestani vaan myös toimittajan, taittajan, painon ja monen muun aikatauluista, mutta kuitenkin – oli helppo palata töihin, kun oli jotakin näin mieluisaa ja kiinnostavaa edessä.

Vaikka pidänkin suomentajan työn itsenäisyydestä ja siitä, että saan tehdä päätökset viime kädessä oman näkemykseni mukaan, on aina mukavaa, kun pääsee käymään tekstistä jonkinlaista vuoropuhelua ja saa siihen ammattitaitoisen ihmisen fiksuja kommentteja. Omalle tekstille tulee aina hiukan sokeaksi, kun sitä on tarpeeksi kauan veivannut. Toimittaja tarkastelee sitä omasta näkövinkkelistään ja osaa monesti ehdottaa sellaisia ratkaisuja, jotka eivät minulle olisi tulleet mieleenkään. Lisäksi, kun tekstiä ei ole hetkeen lukenut, sitä tarkastelee itsekin tuorein silmin ja huomaa monia kohtia, jotka saa viilattua entistä ehommiksi.

Tarkkasilmäisimmät lienevät jo huomanneet, että blogini nimi ja osoite ovat kesän aikana muuttuneet. Halusin vaihtaa aiemman nimen (Maailman kaunein kieli) kuvaavammaksi – sellaiseksi, josta näkisi heti ensi silmäyksellä, mistä blogissa on kyse. Halusin tuoda kääntämisen ja kääntäjyyden jo otsikkoon, ja siellä se nyt sitten seisoo. Vakaana aikomuksenani on myös kirjoitella vastaisuudessa hiukan useammin kuin aiemmin, mutta saa nähdä, miten sen kanssa nyt sitten käy.

Loppukesästä ja alkusyksystä minulta on joka tapauksessa ilmestymässä kaksi uutta suomennosta, ensin elokuussa nuoren ja älykkään irlantilaiskirjailija Naoise Dolanin esikoinen, Jänniä aikoja. Tästä olen puhunut monille tutuille kirjana, jossa ei murhata ketään (paitsi ajatuksissa). Huomionarvoinen tapaus kaikkien suomentamieni dekkarien ja trillerien keskellä siis, ja ehdottomasti muutenkin. Jännistä ajoista kirjoitan tännekin muutaman sanasen lähempänä sen ilmestymistä. Sen jälkeen puolestaan on luvassa kolmas osa Jessica Fellowesin leppoisaan Mitfordin murhat -dekkarisarjaan, jossa fiilistellään jälleen 1920-30-luvun omalaatuisissa aristokraattipiireissä – ja jonka korjausvedoksia täällä juuri nyt tahkoan. (Siksipä en tällä erää kirjoita tämän enempää vaan palaan reippaana työn touhuun!)

Shimmyä ja singlausta

Suomentaessa ei oikein koskaan tiedä, millaisista maisemista ja maailmoista itsensä minäkin päivänä löytää. Tänään olen fiilistellyt 1920-luvun Lontoossa, jossa käytiin leikkauttamassa palvelusneidille singlattu lyhyt polkkatukka, tilaamassa ompelijattarelta uusi, suoralinjainen iltakolttu (hunajanväristä samettia aniliininpunaisella vyötärönauhalla) sekä tanssahtelemassa samppanjalasi kädessä paheellisen yökerhon lattialla. Siinä sivussa jouduin tekemään jos jonkinlaista taustatutkimusta, muun muassa selvittämään YouTube-videoiden avulla, minkälainen tanssi on shimmy.

Shimmy esiintyy englanninkielisessä tekstissä paitsi tanssin nimenä, myös verbinä. En ryhtynyt vääntämään sitä suomeksi shimmyilyksi tai shimmyämiseksi, vaan saadakseni aikaan järkevän lauseen aloin tutkia, kuinka sitä shimmyä sitten oikein veivataan. Onko kyseessä tanssi nimeltä shimmy, ja voisiko sen tahtiin keinahdella, viilettää, kipittää vaiko kenties hypähdellä? Vai onko kyseessä sittenkin pelkkä tanssiliike, jonka voisi suomentaa vaikka… niin, miten? Hartioiden heiluttamisena? Tätä täytyy vielä miettiä, mutta onpa ihanaa olla kääntäjä 2000-luvulla – internetin avulla ainakin materiaalia löytyy aivan suhteettoman nopeasti. Ainoa huono puoli on, että näitä videoita voisi unohtua tuijottelemaan vähän pidemmäksikin aikaa.