Freelance-kääntäjän työviikko

Millainen on freelance-kääntäjän työviikko? Varsinkin kirjoja kääntäessä työpäivät seuraavat toisiaan hyvinkin samankaltaisina viikosta ja kuukaudesta toiseen: sitä vain istuu aamulla tietokoneen ääreen ja kääntää iltapäivään saakka. Toisinaan, kuten tällä viikolla, työssä on kuitenkin enemmän vaihtelua, ja siksi tuntui hauskalta ajatukselta listata, mitä kaikkea yksin oman työhuoneensa uumenissa piilottelevan kääntäjän toimenkuvaan saattaa kuulua. (Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta siitä on jo jokunen vuosi, teksti löytyy täältä.)

Pidemmittä puheitta: tällä viikolla olen muun muassa (tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä):

  • Saanut valmiiksi kirjasuomennoksen viimeisen korjauskierroksen ennen toimitusta ja palauttanut käännöksen kustannustoimittajalle.
  • Sumplinut taitto- ja toimitusaikatauluja.
  • Laatinut ja lähettänyt edellä mainitusta suomennoksesta laskun.
  • Tehnyt loppuun vuoden 2020 kirjanpidon.
  • Tehnyt arvonlisäveroilmoituksen ja ALV-yhteenvetoilmoituksen Omaverossa (nämä liittyvät asiatekstikäännöksiin; kirjallisuuden suomennokset ovat arvonlisäverottomia).
  • Arkistoinut vuoden 2020 töitä ja muita materiaaleja omiin kansioihinsa tietokoneella.
  • Mapittanut (nykyään hyvin harvalukuisia) paperikuitteja ja tiliotteita.
  • Tehnyt lumitöitä.
  • Vältellyt isohkon teknisen käännöstyön aloittamista tekemällä edellä mainittuja kirjanpitoon ja pihan kunnossapitoon liittyviä tehtäviä (vaikka hyvähän nekin on toki joskus tehdä!).
  • Aloittanut pienen viivyttelyn jälkeen isohkon teknisen käännöstyön, innostunut siitä alkukankeuden jälkeen valtavasti (ihminen voi tuntea yllättävänkin suurta ylpeyttä ja onnea selkeän ja johdonmukaisen käyttöohjeen kirjoittamisesta) ja saanut sen lopulta valmiiksi.
  • Taistellut tietoteknisten ongelmien kanssa, kun isohko tekninen käännös ei valmistuttuaan suostunutkaan enää avautumaan alkuperäisessä tiedostomuodossa. (”Tiedostoa ei voi avata, koska sen sisällön kanssa on ongelmia” on lause, jota ei huolella valmistellun käännöstyön kanssa haluaisi kohdata.)
  • Keksinyt kiertotien tietotekniseen ongelmaan. (Tiedoston kierrättäminen Google Driven kautta auttaa yllättävän usein, joskin se tuhoaa osan muotoiluista. No, parempi niin kuin niin, että koko käännös katoaisi savuna ilmaan.)
  • Napsutellut palautetusta tiedostosta Drivessa hävinneitä muotoiluja takaisin paikoilleen.
  • Huomannut vasta tämän jälkeen, että koko ongelma olisi ratkennut ihan vaan päivittämällä ohjelmisto uusimpaan versioon. No, nyt sekin on tehty.
  • Lopettanut erään työpäivän etuajassa, koska oli ihan pakko päästä hiihtämään.
  • Kirjoittanut yhden blogitekstin, jossa voinkin mukavasti hyödyntää hiihtoretkellä ottamiani valokuvia.

Kesäkuulumisia

Töissä jälleen leppoisan kesäloman jälkeen! Melko leppoisaa on totta puhuen täällä töissäkin; jotakin verkkaisen rauhallista on siinä, kun sulkeutuu työhuoneeseen muun perheen yhä lomaillessa. Kun arki ei ole alkanut vielä täydellä sykkeellä, on itsekin vielä ajatuksissaan vähän toinen jalka lomalla. Lisäksi olen iloinnut siitä, että maltoin säästää lomanjälkeiselle ajalle kirjasuomennoksen mukavimman työvaiheen, kustannustoimittajan korjausehdotusten läpikäymisen. Työvaiheen ajoittuminen ei toki ole kiinni ainoastaan minun malttamisestani vaan myös toimittajan, taittajan, painon ja monen muun aikatauluista, mutta kuitenkin – oli helppo palata töihin, kun oli jotakin näin mieluisaa ja kiinnostavaa edessä.

Vaikka pidänkin suomentajan työn itsenäisyydestä ja siitä, että saan tehdä päätökset viime kädessä oman näkemykseni mukaan, on aina mukavaa, kun pääsee käymään tekstistä jonkinlaista vuoropuhelua ja saa siihen ammattitaitoisen ihmisen fiksuja kommentteja. Omalle tekstille tulee aina hiukan sokeaksi, kun sitä on tarpeeksi kauan veivannut. Toimittaja tarkastelee sitä omasta näkövinkkelistään ja osaa monesti ehdottaa sellaisia ratkaisuja, jotka eivät minulle olisi tulleet mieleenkään. Lisäksi, kun tekstiä ei ole hetkeen lukenut, sitä tarkastelee itsekin tuorein silmin ja huomaa monia kohtia, jotka saa viilattua entistä ehommiksi.

Tarkkasilmäisimmät lienevät jo huomanneet, että blogini nimi ja osoite ovat kesän aikana muuttuneet. Halusin vaihtaa aiemman nimen (Maailman kaunein kieli) kuvaavammaksi – sellaiseksi, josta näkisi heti ensi silmäyksellä, mistä blogissa on kyse. Halusin tuoda kääntämisen ja kääntäjyyden jo otsikkoon, ja siellä se nyt sitten seisoo. Vakaana aikomuksenani on myös kirjoitella vastaisuudessa hiukan useammin kuin aiemmin, mutta saa nähdä, miten sen kanssa nyt sitten käy.

Loppukesästä ja alkusyksystä minulta on joka tapauksessa ilmestymässä kaksi uutta suomennosta, ensin elokuussa nuoren ja älykkään irlantilaiskirjailija Naoise Dolanin esikoinen, Jänniä aikoja. Tästä olen puhunut monille tutuille kirjana, jossa ei murhata ketään (paitsi ajatuksissa). Huomionarvoinen tapaus kaikkien suomentamieni dekkarien ja trillerien keskellä siis, ja ehdottomasti muutenkin. Jännistä ajoista kirjoitan tännekin muutaman sanasen lähempänä sen ilmestymistä. Sen jälkeen puolestaan on luvassa kolmas osa Jessica Fellowesin leppoisaan Mitfordin murhat -dekkarisarjaan, jossa fiilistellään jälleen 1920-30-luvun omalaatuisissa aristokraattipiireissä – ja jonka korjausvedoksia täällä juuri nyt tahkoan. (Siksipä en tällä erää kirjoita tämän enempää vaan palaan reippaana työn touhuun!)

Shimmyä ja singlausta

Suomentaessa ei oikein koskaan tiedä, millaisista maisemista ja maailmoista itsensä minäkin päivänä löytää. Tänään olen fiilistellyt 1920-luvun Lontoossa, jossa käytiin leikkauttamassa palvelusneidille singlattu lyhyt polkkatukka, tilaamassa ompelijattarelta uusi, suoralinjainen iltakolttu (hunajanväristä samettia aniliininpunaisella vyötärönauhalla) sekä tanssahtelemassa samppanjalasi kädessä paheellisen yökerhon lattialla. Siinä sivussa jouduin tekemään jos jonkinlaista taustatutkimusta, muun muassa selvittämään YouTube-videoiden avulla, minkälainen tanssi on shimmy.

Shimmy esiintyy englanninkielisessä tekstissä paitsi tanssin nimenä, myös verbinä. En ryhtynyt vääntämään sitä suomeksi shimmyilyksi tai shimmyämiseksi, vaan saadakseni aikaan järkevän lauseen aloin tutkia, kuinka sitä shimmyä sitten oikein veivataan. Onko kyseessä tanssi nimeltä shimmy, ja voisiko sen tahtiin keinahdella, viilettää, kipittää vaiko kenties hypähdellä? Vai onko kyseessä sittenkin pelkkä tanssiliike, jonka voisi suomentaa vaikka… niin, miten? Hartioiden heiluttamisena? Tätä täytyy vielä miettiä, mutta onpa ihanaa olla kääntäjä 2000-luvulla – internetin avulla ainakin materiaalia löytyy aivan suhteettoman nopeasti. Ainoa huono puoli on, että näitä videoita voisi unohtua tuijottelemaan vähän pidemmäksikin aikaa.

Kakkutauko

Kevätsää on harmaa ja kalsea, lapselle puhkeaa hampaita, on flunssaa ja röhinää, vatsataudin uhka leijuu ilmassa, hyvistä yöunista ei ole hetkeen voinut puhua. Käännöstyö etenee, hiukan tahmeasti, mutta etenee kuitenkin, alkutekstin lauseet ovat englantilaisittain polveilevia, -ing sitä ja -ing tätä, ja niitä pitää vatkata ja ravistaa ja vekslata, jotta niistä saisi suomen kielellä jotenkin tolkullisia. Osaanko minä muka? mietin välillä. Pystynkö minä tähän? Raakakäännös on valmis, mutta sitä tehdessä en ole jaksanut miettiä kaikkia asioita ihan loppuun asti. Mietin niitä sitten myöhemmin, mietin silloin. Se myöhemmin on nyt, ja nyt mietin useamman kerran päivässä, että minkä taakseen jättää, sen todellakin edestään löytää.

No, siis oikeastihan kaikki on hyvin. Lapsen on hyvä saada hampaita suuhunsa, röhä ja köhä kuuluvat elämään, ja kyllä ne käännöksetkin ovat aina ajallaan tupanneet valmistumaan. Soin itselleni tänään Minna Canthin päivän kunniaksi tavallista pidemmän teetauon ja kävelin Turun-työhuoneeltani Pieneen Kirjapuotiin, jossa oli pyöräytetty tarjolle Minna Canthin kakkua. En oikein perusta makeista leivonnaisista enkä ymmärrä, miksi merkkihenkilöiden muistaminen pitäisi typistää tunkkaiseen kakkupalaan, mutta tänään ajatus jollain lailla merkityksellisestä makeasta herkusta ja lämpimästä teekupposesta tuntui elähdyttävältä ja houkuttelevalta.

Totta puhuen en oikein tykännyt kakusta. (Muut Kirjapuodin leivonnaiset ovat kyllä aina olleet tosi herkullisia. Menkää sinne, nautiskelkaa ja ostakaa kirjoja.) Mutta kaikkihan tietävät, ettei Minna Canthkaan mikään kakkumaakari ollut, vaan raudanluja naisasianainen, köyhien puolustaja, toimittaja, yksinhuoltaja, kauppias ja kirjailija. Luen parhaillani lukupiiriä varten Minna Maijalan toimittamaa Canthin novellikokoelmaa Ihmisen kuvia (Gummerus 2019), ja heti ensimmäisen novellin alussa hätkähdin sitä, miten kauniisti Canth kirjoittaa. Todellakin: lukuisten tittelien ja Canthin ajamien tärkeiden asioiden varjoon jää toisinaan se, miten hirvittävän taitava kirjoittaja hän on ollut. Kokoelman novellit ovat aiheeltaan aika kammottavia ja kerronnaltaan julman rehellisiä, jopa irvokkaita, kuten kirjan aloittava Kuoleva lapsi, mutta jotain vastaansanomattoman kaunista on siinä, millä lailla sanat on perätysten aseteltu. Katsokaa nyt. Hiljainen ja kirkas oli talviyö…

Minna Canthille kiitos kauniista sanoista ja kaikesta muusta. Sitä paitsi pieniltäpä tuntuvat 1800-luvun ihmiskohtaloiden rinnalla nykyelämän murheet, kun voi viettää taukoa siististä sisätyöstään tunnelmallisessa Kirjapuodissa teetä ja kakkua särpien. Räntää ja vettä sataa vuorotellen, mutta kevättä se vain tietää, uskokaa pois.