Kirjamessuriemua ja lukijoiden luo saapuvia suomentajia

Lokakuu, paras kuu, monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että silloin vietetään sekä Turun että Helsingin Kirjamessuja. Olen aina tykännyt kirjamessuista, koska minusta on hauskaa, kun kirjojen ja kirjallisuuden ympärille saadaan luotua sellaista pöhinää, joka houkuttelee ihmiset sankoin joukoin paikalle. Turun messut ovat pääkaupungin tapahtumaan verrattuna pienemmät, mutta väenpaljoutta ja pöhinää ei sieltäkään puutu. Pidän Turun messuilla siitä, että verrattain pienemmässä ja intiimimmässä tapahtumassa näkee aina tosi paljon tuttuja. Viime vuonna kävi niin, etten meinannut päästä käytävällä liikkumaan ollenkaan, kun parin metrin välein piti pysähtyä juttelemaan jonkun kanssa. Helsingissä puolestaan tykkään siitä, että suuremmassa tapahtumassa on tietysti aina vähän enemmän kaikkea. (Erityisesti tykkään siitä Helsingin messukeskuksen ravintolasta, josta saa intialaistyyppistä sapuskaa, Turussa kun messuravintoloita on vain se yksi. (Mutta onneksi samaan aikaan on Ruokamessut, kyllä niidenkin antimilla selviää.))

Olin tänään lauantaina päivystämässä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton messuosastolla ja lisäksi haastattelin osastolla Suomentajat lukijoiden luo ‑hankkeen koordinaattori, suomentaja Laura Jänisniemeä sekä projektiin osallistuvaa turkulaissuomentaja Pekka Tuomistoa. Kyseessä on siis Koneen säätiön rahoittama hanke, joka toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana sata suomentajien kirjastovierailuja eri puolille Suomea. Hankkeen nettisivuilla on lisätietoja projektista sekä kalenteri, josta näkee kätevästi, missä ja milloin suomentajavierailuja on luvassa. Hirmu mielenkiintoinen ja tarpeellinen hanke, kannattaa tutustua!

Luonnollisesti kävin myös kuuntelemassa kääntäjien erilaisia lavaesiintymisiä, muun muassa sitä, kun uudella lasten ja nuorten kirjallisuuden käännöksistä jaettavalla Aarresaari-palkinnolla palkittu Raija Rintamäki kertoi palkitusta Onnentyttö Dunne ‑suomennoksestaan (Kustannus-Mäkelä). Alkuteoksen on kirjoittanut ruotsalainen kirjailija Rose Lagercrantz ja kuvituksen on tehnyt Eva Eriksson. Selailin kirjaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla ja ihastuin siihen niin, että kävin ostamassa sen. Kotona annoin sen eräälle seitsemänvuotiaalle, joka ihastui siihen niin, että luki sen melkein samalta istumalta. Kun kirja on hyvä, se on hyvä.

Lisäksi kävin kuuntelemassa suomentaja Juhani Lindholmin ja Jaakko Kankaanpään keskustelua klassikoiden suomentamisesta. Lindholm on hiljattain suomentanut Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut (Siltala) ja Kankaanpää Agatha Christien murhamysteerejä (WSOY). Polveilevaa ja luonnikasta keskustelua oli hauska kuunnella. Joitain vuosia sitten, vielä kääntämisen opiskelijana ja aloittelevana kääntäjänä, muistan olleeni kirjamessuilla ihmeissäni ja häikäistynyt siitä, että ylipäänsä pääsin näkemään ihka oikeita pitkän linjan suomentajia ja kuuntelemaan, kun he kertoivat työstään. Yhtä lailla ihmeissäni olin silloin siitä, ettei heitä kuuntelemassa ollut kuin kourallinen ihmisiä. Voi, mikä määrä haaskattua markkinointipotentiaalia! Kun ulkomaisia kirjailijoita harvemmin saadaan Suomeen puffaamaan kirjojaan, miksi kirjojen markkinoinnissa ei voitaisi hyödyntää enemmän niitä ihmisiä, jotka tuntevat kyseiset kirjat läpikotaisin, vieläpä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat kirjoittaneet niiden suomenkieliset versiot ja ovat siis kirjojen tekijöitä. Tällä en tarkoita sitä, etteikö kirja olisi ensisijaisesti ja ennen kaikkea kirjailijansa teos, vaan sitä, että käännösteoksella on myös toinen tekijä, tulkitsija, haamukirjoittaja, hänkin aivan todellinen, luova ja asiansa ja työnsä tunteva ihminen.

Tästäkin syystä on ihanaa, että aiemmin mainitsemani Suomentajat lukijoiden luo ‑hankkeen tyyppisiä projekteja käynnistetään. Tekstissä hyvä kääntäjä on usein piilossa, koska monesti tekstin muistaa olevan käännös vasta siinä vaiheessa, jos siinä on jotain pielessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekstin ulkopuolisessa maailmassa kääntäjän olemassaolo pitäisi jotenkin kätkeä. Päinvastoin! Tällaisena aikana, kun kuluttaja voi vahingossa ostaa netistä kirjan, jonka on kääntänyt kone (näin on ihan oikeasti käynyt, eikä sellaisesta kirjasta tietenkään kukaan mitään selkoa voi saada), ammattisuomentajan nimi kirjan nimiösivulla, tai mieluiten vaikka kannessa, missä tahansa, mistä lukija sen helposti ja vaivatta näkee, on markkinointivaltti.

Kylläpä lipsahti melkein jo paasauksen puolelle. Mutta joka tapauksessa: Ihanaa, kun kirja elää! Ihanaa, kun on kirjamessujen kaltaisia tapahtumia, joissa kuka tahansa pääsee omin silmin näkemään niitä ihka oikeita ihmisiä, jotka kirjoja kirjoittavat. Mene sinäkin messuille! Tai jos et ole pöhinän ja hälinän ystävä, suuntaa vaikka lähimpään kirjastoon, kirjojen ja suomentajan luo.

Kirjamessuja ja pienkustantamoja

Lokakuu on monella tapaa mukava kuukausi, esimerkiksi sillä tavalla, että silloin vietetään perinteisesti kirjamessuja sekä Turussa että Helsingissä. Olin tänä vuonna molemmilla messuilla paitsi Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla messupäivystäjänä (ja Helsingissä live-kääntäjänä), tietysti myös ihan messuvieraana.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että kirjamessut saavat minut vuosi vuoden perään lähes lapsellisen innostuksen valtaan: se, kuinka messut kokoavat kirjallisuuden ystävät, sekä lukijat että tekijät, samoihin tiloihin ja luovat vilinää ja vilskettä tavallisesti kovin yksinäisen harrastuksen ja työn ympärille, on kerta toisensa jälkeen yhtä ilahduttavaa ja virkistävää.

Koska osa viime vuosienkin messulöydöistä makaa vielä lukemattomina hyllyssä, tänä vuonna yritin tietoisesti hillitä ostohimoani. Tämä on tietysti vähän kaksipiippuinen juttu: kukkaron ja luonnon kannalta ei tietenkään ole järkevää haalia omaan kirjahyllyyn jokaista opusta, joka sattuu jollain tavalla kiinnostamaan, mutta kustannusalan kannalta olisi tietysti parasta, jos kirjoja myytäisiin mahdollisimman paljon. Päätökset olla ostamatta mitään unohtuvatkin helpoiten pienkustantamojen myyntitiskien luona, koska heiltä ostaessaan voi ajatella tukevansa tärkeää ruohonjuuritason kulttuurityötä ja yksittäisten ahkerien ihmisten toimeentuloa. Pienkustantamot jäävät usein vaille ansaitsemaansa huomiota ja menestystä. Niitä pyörittävät tavallisesti ihmiset, joiden motiivina ei ole suinkaan rikastuminen vaan kirjallisen kulttuurin rikastuttaminen teoksilla, jotka jäisivät muuten Suomessa julkaisematta.

Tällaista kirjallisuutta on tietysti maailma vääränään. Kaikissa maailman maissa kirjoitetaan jatkuvasti uutta, mielenkiintoista kirjallisuutta. Määrä on niin valtava, että siitä päätyy suomalaisten kustantamojen julkaisuohjelmaan väkisinkin vain murto-osa. Suuret kustantamot julkaisevat mielellään maailmalla menestyneitä bestsellereitä (toki muutakin), mutta pienet kustantamot keskittyvät usein oman osaamisensa pohjalta tiettyyn genreen tai kielialueeseen ja kaivavat esiin helmiä, joita täkäläiset lukijat eivät välttämättä muuten löytäisi.

Tällaiseen lukijan puolesta tehtävään etsimistyöhön nojaa esimerkiksi suomentaja Laura Vesannon luotsaama Fabriikki Kustannus, joka omien sanojensa mukaan ”julkaisee vuodessa neljä tiivistä mestariteosta, joista et välttämättä muuten koskaan kuulisi.” Kirjat voi tilata myös ennakkoon. Hauska liikeidea! Nykyään kun tuntuu, että pelkälle lukemisellekin on vaikea löytää aikaa, on loistava ajatus säästää kirjanystävien aikaa ja vaivaa ensinnäkin seulomalla maailmankirjallisuuden joukosta lukemisen arvoisia teoksia, kääntämällä ja kustantamalla ne ja vieläpä saattamalla ne lukijoiden käsiin ilman, että näiden tarvitsee eväänsä liikauttaa. Minä päädyin ostamaan Fabriikin osastolta Turun kirjamessuilta Elizabeth Harrowerin romaanin Tietyissä piireissä, jonka on suomentanut itse kustantaja Vesanto.

Muita tämän syksyn kirjamessulöytöjäni olivat Artemisia edizionin julkaisema palkitun italialaiskirjailija Tiziano Scarpan Silmät halsterissa, jonka on suomentanut Katja Kangasniemi, sekä Aviador Kustannuksen julkaisema Hannu Luntialan Ihmissyöjän päiväkirja, johon sain paikan päältä myös kirjailijan signeerauksen. Toisin kuin muut tässä blogitekstissä esiin nostamani kustantamot, Aviador Kustannus ei ole kääntäjän perustama, mutta Aviador on maininnan arvoinen erityisesti siksi, että se julkaisee laadukasta käännöskirjallisuutta nimenomaan kokeneiden ja taitavien ammattikääntäjien (mm. Kristiina Drews, Jyrki Lappi-Seppälä, Tarja Härkönen jne.) suomentamana ja painaa pääsääntöisesti myös suomentajan nimen kirjan kanteen.

Ja koska pienkustantamoista on puhe, en malta olla mainitsematta myös paria kustantamoa, joiden kirjoja hyllyyni on päätynyt tämän vuoden aikana jo ennen kirjamessuja: suomentaja Heikki Karjalaisen Moebius-kustantamon julkaisema Robert Cooverin Pinokkio Venetsiassa (suom. Karjalainen itse) sekä suomentaja Satu Hlinovskyn luotsaaman Kustannusosakeyhtiö Kirjavan teoksia. Tunnetuimpia Kirjavan kustantamia (ja Hlinovskyn suomentamia) teoksia ovat varmastikin George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu ‑kirjasarja, johon suosittu Game of Thrones ‑televisiosarja pohjautuu. Kustannusohjelmaan mahtuu kuitenkin monenmoista muutakin: etupäässä fantasiaa, mutta myös esimerkiksi alla näkyvä Kafkan kanssa keittiössä (alkuteos Mark Crick, useita suomentajia), hauska yhdistelmä reseptejä ja kirjallisuushistoriaa.

Suomalainen kustannuskenttä on ehkä yllättävänkin laaja ja kirjava, kun osaa kuopsuttaa hiukan pintaa syvemmälle. Omia kiinnostuksenkohteitaan ja erityisosaamistaan hyödyntäviä pienkustantamoita löytyy laidasta laitaan. Tässä kirjoituksessa nostin (omien kiinnostuksenkohteideni pohjalta) esiin niitä, joiden erityisalaan ja ‑osaamiseen kuuluvat nimenomaan käännöskirjallisuus ja laadukkaat käännökset. Tällaisen kirjallisen toiminnan tukeminen ei harmita edes messuhuuman hälvettyä.