loma

Sain perjantaina raakakäännöksen valmiiksi. Rapeat 400 sivua tekstiä koossa, hiomatonta toki, mutta tässä vaiheessa alkaa aina valo kajastaa tunnelin päästä – jonkinlainen kirjan aihio on jo olemassa, voi jo hiukan huokaista helpotuksesta. Seuraava vaihe on hiominen, hinkkaaminen ja puleeraaminen – se, että epämääräisen kankeasta tekstimöhkäleestä tulee sulava, sujuva, omilla jaloillaan seisova suomenkielinen teos.

Tuo vaihe alkaa kuitenkin vasta ensi viikolla, sillä nyt lomailen. Teen aina jokaisesta romaanisuomennoksesta itselleni Exceliin aikataulun, jossa pilkon projektin osiin. Taulukkoni avulla näen etukäteen, ehdinkö kääntää teoksen deadlineen mennessä, tuleeko kiire, millaista tahtia täytyy pitää. Jokaiselle viikolle on sivumäärätavoite, joka toisinaan täyttyy, toisinaan ei, mutta sellaiset raamit taulukko kuitenkin tekemiselle luo, että suuremmat välietapit ja deadlinet tulee aina saavutettua ajallaan tai jopa hiukan etuajassa.

Joillekin ajatus tavoitetaulukon pitämisestä saattaa tuntua stressaavalta, mutta minun stressiäni se nimenomaan lievittää. Kun pöydällä on iso työ, satoja sivuja tekstiä, on huojentavaa tietää tasan tarkkaan, missä vaiheessa työtä ollaan menossa ja minkä verran sekä tekstiä että aikaa on vielä jäljellä.

Vaikka freelancerilla olisi periaatteessa vapaus työskennellä milloin tahansa, perheellisenä ja rutiineista pitävänä ihmisenä teen töitä pääsääntöisesti vain tavanomaiseen toimistoaikaan, en iltaisin tai viikonloppuisin, en yöllä tai aamuvarhain. Myös loma-ajoista koetan pitää kiinni, ja helpoiten se onnistuu, kun lomat on etukäteen merkitty kalenteriin ja otettu huomioon käännösten aikatauluja sovittaessa.

Tänään aamulla palautin vielä pari viime viikon lopussa työstämääni pienempää teknistä käännöstä ja kirjoitin pari sähköpostia, mutta sitten heittäydyin vapaalle. Rakkaassa, kallisarvoisessa Excelissäni lukee tämän viikon kohdalla ”syysloma”, ja kun Excelissä jotain lukee, sitähän on toteltava. Metsään siis, pois tietokoneen äärestä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantai. Kesäloma loppui, kesäflunssa ei. Muu perhe lähti aamulla mökille, minä pyyhkäisin suurimmat pölyt ja kissankarvatupot kämmensyrjällä työpöydältäni ja juurrutin itseni monitorin ääreen käymään läpi lomaviikkojen aikana kertyneitä sähköposteja.

Kyllä niitä olikin kertynyt. Ja hyvä niin, sillä mikäpä olisikaan ikävämpää kuin päättää loma kesken heinäkuun parhaiden auringonpaisteiden vain todetakseen, että kukaan ei ole kaivannut ja että voisi aivan yhtä hyvin istua ajatukset tyhjänä laiturin nokassa tuijottelemassa kaukaisuuteen. Työposteja kahlatessani tunsin oloni suorastaan hyödylliseksi. Eräs asiakas esimerkiksi oli lykännyt suomenkielisen uutiskirjeensä julkaisua siksi kunnes palaan lomalta sen sijaan, että olisi tilannut käännöksen jostain muualta. Kääntäjälle tämä on tietysti kohteliaisuus vailla vertaa. Muutaman muunkin asiatekstikäännöksen deadline oli sovitettu osuvasti juuri tähän kesälomani jälkeiseen aikaan, joten ensimmäistä työpäivää ei ainakaan tarvinnut aloittaa aprikoiden, mitähän kummaa sitä nyt oikein tekisi.

Sähköposteihin vastaamisen ja kiireellisimpien pikkukäännösten lomassa tulin kuitenkin – olosuhteiden pakosta – pohtineeksi myös vaihtoehtoisia keinoja tukkoisen nenän avaamiseen sellaisessa tilanteessa, kun nenäsuihketta on käytetty jo niin paljon, että siitä alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. En malta olla mainitsematta, että ylivoimaisesti katu-uskottavin pikaisella tutkimusretkellä internetin ihmeellisessä maailmassa löytämäni menetelmä oli porkkanan työntäminen nenään. Vaikka porkkanoita ei tarvitsisi omaa pihaa kauempaa lähteä etsimään (aiheesta lisää jäljempänä), en ole aivan täysin vakuuttunut vinkin erinomaisuudesta, joten parempia ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan!

Jos hivenen ärsyttävää ja sitkeää flunssanpoikasta ei oteta lukuun, töiden tekeminen parhaaseen loma-aikaan on omalla tavallaan varsin mukavaa. Vapaata, jopa. Kun muu perhe/Suomi/maailma lomailee, ei ole itsekään sidoksissa esimerkiksi päiväkodin aikatauluihin, vaan voi nukkua aamulla rauhassa hitusen pidempään kuin arkena tavallisesti nukkuisi. Voi jaksottaa työpäivän oman rytminsä ja vireytensä mukaan ja kääntää keskipäivän sijaan vaikka illalla, jos siltä tuntuu. Voi hemmotella itseään hyvällä, kesäisellä ruualla, nautiskella kotipuutarhan sadosta ja kuorruttaa kaikki annokset kursailemattoman komealla kourallisella pihalla rehottavaa persiljaa ja korianteria. (Porkkanat, joista haaveilin keväällä aiemmassa kirjoituksessani, ovat muuten kasvaneet hienosti. En ole tunkenut niitä nenääni vaan olen tehnyt niistä ruokaa, enkä ymmärrä, missä luonnostavieraantuneisuuden tilassa olen koko ikäni elänyt, kun olen asiasta vilpittömän hämmästynyt ja tolkuttoman innoissani. Ettäkö ihan oikeaa ruokaa voi kasvattaa ihan itse! Näin näyttää totta tosiaan olevan asian laita, ja hyvältä maistuu.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kun kesäinen työpäivä on pulkassa (olettaen, ettei ole oikeasti mennyt jättämään töitä illan ratoksi ”luonnolliseen vireysrytmiin” vedoten), yksin kotiin jäänyt lomaleski voikin viettää harvinaista ”tee mitä tahansa kenenkään häiritsemättä” -aikaa. Voi lojua riippumatossa taivaisiin kurottavia omenapuun versoja tuijottamassa. Voi maata x-asennossa nurmikolla sinitaivaalla kaartelevia pääskyjä tuijottamassa. Voi tuijotella apiloissa pörrääviä kimalaisia. Sulkea silmät ja olla tuijottelematta mitään. Istua viltillä auringonpaisteessa ja kirjoittaa aivan joutavanpäiväisen blogikirjoituksen. Lukea kirjoja/sarjakuvia/sanomalehteä/joutavanpäiväisiä blogikirjoituksia. Syödä jäätelöä. Kastella kukkia. Nyppiä rikkaruohoja salaatin lomasta. Mennä mustikkaan. Olla vaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jonain näistä päivistä saatan jopa lähteä mökille muun perheen seuraksi. Töiden tekeminen mökillä on siinä mielessä kaksijakoista hommaa, että siellä työmotivaatio on usein aivan pohjamudissa – sisällä tietokoneen ääressä istuminen ei ole aivan niitä ykkösjuttuja, joita kimaltelevan meren ääressä sijaitsevalla saarella tekisi mieli tehdä. Mutta toisaalta työpäivä on vain osa päivää. Kun sen saa hoidettua ja pääsee muutamalla askeleella siirtymään näyttöpäätteen äärestä aurinkoiselle kalliolle merituulen pörröteltäväksi, voi todeta sen olleen sen arvoista.

Kesäloma loppui, kesä ei.