Millainen on freelance-kääntäjän työviikko? Varsinkin kirjoja kääntäessä työpäivät seuraavat toisiaan hyvinkin samankaltaisina viikosta ja kuukaudesta toiseen: sitä vain istuu aamulla tietokoneen ääreen ja kääntää iltapäivään saakka. Toisinaan, kuten tällä viikolla, työssä on kuitenkin enemmän vaihtelua, ja siksi tuntui hauskalta ajatukselta listata, mitä kaikkea yksin oman työhuoneensa uumenissa piilottelevan kääntäjän toimenkuvaan saattaa kuulua. (Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta siitä on jo jokunen vuosi, teksti löytyy täältä.)
Pidemmittä puheitta: tällä viikolla olen muun muassa (tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä):
Saanut valmiiksi kirjasuomennoksen viimeisen korjauskierroksen ennen toimitusta ja palauttanut käännöksen kustannustoimittajalle.
Sumplinut taitto- ja toimitusaikatauluja.
Laatinut ja lähettänyt edellä mainitusta suomennoksesta laskun.
Tehnyt loppuun vuoden 2020 kirjanpidon.
Tehnyt arvonlisäveroilmoituksen ja ALV-yhteenvetoilmoituksen Omaverossa (nämä liittyvät asiatekstikäännöksiin; kirjallisuuden suomennokset ovat arvonlisäverottomia).
Arkistoinut vuoden 2020 töitä ja muita materiaaleja omiin kansioihinsa tietokoneella.
Mapittanut (nykyään hyvin harvalukuisia) paperikuitteja ja tiliotteita.
Tehnyt lumitöitä.
Vältellyt isohkon teknisen käännöstyön aloittamista tekemällä edellä mainittuja kirjanpitoon ja pihan kunnossapitoon liittyviä tehtäviä (vaikka hyvähän nekin on toki joskus tehdä!).
Aloittanut pienen viivyttelyn jälkeen isohkon teknisen käännöstyön, innostunut siitä alkukankeuden jälkeen valtavasti (ihminen voi tuntea yllättävänkin suurta ylpeyttä ja onnea selkeän ja johdonmukaisen käyttöohjeen kirjoittamisesta) ja saanut sen lopulta valmiiksi.
Taistellut tietoteknisten ongelmien kanssa, kun isohko tekninen käännös ei valmistuttuaan suostunutkaan enää avautumaan alkuperäisessä tiedostomuodossa. (”Tiedostoa ei voi avata, koska sen sisällön kanssa on ongelmia” on lause, jota ei huolella valmistellun käännöstyön kanssa haluaisi kohdata.)
Keksinyt kiertotien tietotekniseen ongelmaan. (Tiedoston kierrättäminen Google Driven kautta auttaa yllättävän usein, joskin se tuhoaa osan muotoiluista. No, parempi niin kuin niin, että koko käännös katoaisi savuna ilmaan.)
Napsutellut palautetusta tiedostosta Drivessa hävinneitä muotoiluja takaisin paikoilleen.
Huomannut vasta tämän jälkeen, että koko ongelma olisi ratkennut ihan vaan päivittämällä ohjelmisto uusimpaan versioon. No, nyt sekin on tehty.
Lopettanut erään työpäivän etuajassa, koska oli ihan pakko päästä hiihtämään.
Kirjoittanut yhden blogitekstin, jossa voinkin mukavasti hyödyntää hiihtoretkellä ottamiani valokuvia.
Maanantai. Kesäloma loppui, kesäflunssa ei. Muu perhe lähti aamulla mökille, minä pyyhkäisin suurimmat pölyt ja kissankarvatupot kämmensyrjällä työpöydältäni ja juurrutin itseni monitorin ääreen käymään läpi lomaviikkojen aikana kertyneitä sähköposteja.
Kyllä niitä olikin kertynyt. Ja hyvä niin, sillä mikäpä olisikaan ikävämpää kuin päättää loma kesken heinäkuun parhaiden auringonpaisteiden vain todetakseen, että kukaan ei ole kaivannut ja että voisi aivan yhtä hyvin istua ajatukset tyhjänä laiturin nokassa tuijottelemassa kaukaisuuteen. Työposteja kahlatessani tunsin oloni suorastaan hyödylliseksi. Eräs asiakas esimerkiksi oli lykännyt suomenkielisen uutiskirjeensä julkaisua siksi kunnes palaan lomalta sen sijaan, että olisi tilannut käännöksen jostain muualta. Kääntäjälle tämä on tietysti kohteliaisuus vailla vertaa. Muutaman muunkin asiatekstikäännöksen deadline oli sovitettu osuvasti juuri tähän kesälomani jälkeiseen aikaan, joten ensimmäistä työpäivää ei ainakaan tarvinnut aloittaa aprikoiden, mitähän kummaa sitä nyt oikein tekisi.
Sähköposteihin vastaamisen ja kiireellisimpien pikkukäännösten lomassa tulin kuitenkin – olosuhteiden pakosta – pohtineeksi myös vaihtoehtoisia keinoja tukkoisen nenän avaamiseen sellaisessa tilanteessa, kun nenäsuihketta on käytetty jo niin paljon, että siitä alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. En malta olla mainitsematta, että ylivoimaisesti katu-uskottavin pikaisella tutkimusretkellä internetin ihmeellisessä maailmassa löytämäni menetelmä oli porkkanan työntäminen nenään. Vaikka porkkanoita ei tarvitsisi omaa pihaa kauempaa lähteä etsimään (aiheesta lisää jäljempänä), en ole aivan täysin vakuuttunut vinkin erinomaisuudesta, joten parempia ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan!
Jos hivenen ärsyttävää ja sitkeää flunssanpoikasta ei oteta lukuun, töiden tekeminen parhaaseen loma-aikaan on omalla tavallaan varsin mukavaa. Vapaata, jopa. Kun muu perhe/Suomi/maailma lomailee, ei ole itsekään sidoksissa esimerkiksi päiväkodin aikatauluihin, vaan voi nukkua aamulla rauhassa hitusen pidempään kuin arkena tavallisesti nukkuisi. Voi jaksottaa työpäivän oman rytminsä ja vireytensä mukaan ja kääntää keskipäivän sijaan vaikka illalla, jos siltä tuntuu. Voi hemmotella itseään hyvällä, kesäisellä ruualla, nautiskella kotipuutarhan sadosta ja kuorruttaa kaikki annokset kursailemattoman komealla kourallisella pihalla rehottavaa persiljaa ja korianteria. (Porkkanat, joista haaveilin keväällä aiemmassa kirjoituksessani, ovat muuten kasvaneet hienosti. En ole tunkenut niitä nenääni vaan olen tehnyt niistä ruokaa, enkä ymmärrä, missä luonnostavieraantuneisuuden tilassa olen koko ikäni elänyt, kun olen asiasta vilpittömän hämmästynyt ja tolkuttoman innoissani. Ettäkö ihan oikeaa ruokaa voi kasvattaa ihan itse! Näin näyttää totta tosiaan olevan asian laita, ja hyvältä maistuu.)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja kun kesäinen työpäivä on pulkassa (olettaen, ettei ole oikeasti mennyt jättämään töitä illan ratoksi ”luonnolliseen vireysrytmiin” vedoten), yksin kotiin jäänyt lomaleski voikin viettää harvinaista ”tee mitä tahansa kenenkään häiritsemättä” -aikaa. Voi lojua riippumatossa taivaisiin kurottavia omenapuun versoja tuijottamassa. Voi maata x-asennossa nurmikolla sinitaivaalla kaartelevia pääskyjä tuijottamassa. Voi tuijotella apiloissa pörrääviä kimalaisia. Sulkea silmät ja olla tuijottelematta mitään. Istua viltillä auringonpaisteessa ja kirjoittaa aivan joutavanpäiväisen blogikirjoituksen. Lukea kirjoja/sarjakuvia/sanomalehteä/joutavanpäiväisiä blogikirjoituksia. Syödä jäätelöä. Kastella kukkia. Nyppiä rikkaruohoja salaatin lomasta. Mennä mustikkaan. Olla vaan.
Jonain näistä päivistä saatan jopa lähteä mökille muun perheen seuraksi. Töiden tekeminen mökillä on siinä mielessä kaksijakoista hommaa, että siellä työmotivaatio on usein aivan pohjamudissa – sisällä tietokoneen ääressä istuminen ei ole aivan niitä ykkösjuttuja, joita kimaltelevan meren ääressä sijaitsevalla saarella tekisi mieli tehdä. Mutta toisaalta työpäivä on vain osa päivää. Kun sen saa hoidettua ja pääsee muutamalla askeleella siirtymään näyttöpäätteen äärestä aurinkoiselle kalliolle merituulen pörröteltäväksi, voi todeta sen olleen sen arvoista.
Aina silloin tällöin joku ihmettelee, kuinka saan ollenkaan töitä tehtyä, kun minulla ei ole pomoa eikä kellokorttia. Että eikö sitä vain helposti tulisi laiskoteltua kaikki päivät, kun kerran pystyy? Tai eikö sitä sitten helposti tee töitä vapaa-ajallakin? Tämä tällainen työnteko vaatii ihan hirveästi itsehillintää, eikö niin? Yleensä vastaan, että kyllä ja ei. Että Siperia opettaa. Kun on pari kertaa käynyt niin, että on työpäivän aikana iskeneen lorvikatarrin takia joutunut tekemään työnsä illalla tai viikonloppuna, samaa virhettä ei ole liiemmin tehnyt enää mieli toistaa. Nykyään en ehtisikään. Vuosien myötä arki on urautunut toimiviin rutiineihinsa. Töitä on joka tapauksessa tehtävä (kukaan ei maksa minulle yksinomaan siitä ilosta, että olen paikalla tässä tietokoneeni ääressä, vaan siitä, mitä saan tässä istuessani aikaan), ja parhaiten työnteko onnistuu silloin, kun muutkin ovat töissä (ja päiväkoti on auki). Äärimmäisen tärkeissä ja kiireellisissä tapauksissa hoidan työasioita muulloinkin, mutta tämä on nykyään melko harvinaista.
Millainen sitten on tyypillinen itsensä työllistävän kääntäjän työpäivä? Sanoisin, että hirveän vaihteleva, vaikka noin 99 prosenttia työpäivistä käsittää vain ja ainoastaan samassa paikassa tietokoneen ääressä istumista ja näppäimistön näpyttelyä. Mutta se, mitä näppäimistöllä näpytellään ja missä ajatukset milloinkin lentelevät, vaihtelee työn alla olevan tekstin mukaan.
Jos tekeillä on kirjasuomennos, työpäivät toistavat muutaman kuukauden ajan samaa kaavaa: Aamulla avataan tietokoneen näytölle alkuteksti ja toiselle näytölle käännös – ihan tavallisessa Word-asiakirjassa, joka ensimmäisenä päivänä on tyhjä ja alkaa siitä pikkuhiljaa täyttyä. Kirjoitetaan raakakäännöstä. Päivästä toiseen. Vireestä, tekstin kohdasta ja mielentilasta riippuen työ etenee päivässä sivun tai neljätoista. Ja jos teoksessa on vaikka kolmesataa sivua, no, siitä voi itse kukin laskea, kuinka monena päivänä sama kaava toistuu.
Vastaavanlaista Päiväni murmelina -meininkiä on toki tarjolla myös muunlaisten pitkien käännösten parissa. Esimerkiksi tekniset käyttöoppaat ovat toisinaan hyvin laajoja. Niitä työstettäessä tietokoneen näytöille sommitellaan käännöstiedosto käännösmuistiohjelmassa, alkuteksti alkuperäisessä tiedostossa (alkuteksti näkyy toki myös käännösmuistiohjelmassa, mutta asettelut ja kuvat pitää tarkistaa alkuperäisestä versiosta), mahdolliset lisäsanastot, kuten käyttöliittymätekstit (Excel-taulukossa tai vaikkapa toisessa käännösmuistiohjelmassa), sanakirjaohjelma, verkkoselain ja mahdolliset muut tarvittavat dokumentit. Ja sitten käännetään. Tunnista ja päivästä toiseen.
Suurten tekstimassojen lisäksi kääntäjän päiviin mahtuu kuitenkin monenmoista muutakin tilkettä, sähköpostien kirjoittelua, pieniä töitä, kirjanpitoa, verkkosivujen päivitystä ja sopivan paikan tullen vaikkapa blogitekstien väsäilyä. Joskus, nykyään ani harvoin, kun sattuu sellainen päivä, että muuta tekemistä ei ilmaannu, luen kirjaa. Sitä pitäisi itse asiassa tehdä vieläkin useammin (myös vapaa-ajalla), sillä se ravitsee paitsi sielua, myös ammattitaitoa – kieltä ja kielen tajua.
Millainen sitten on kääntäjän työpäivä silloin, kun kaikki aika ei mene samaan pitkään projektiin eivätkä päivät seuraa monotonisina toisiaan? No, vaikkapa seuraavanlainen. Otahan mukava asento tuolissasi, nojaa taaksepäin, rentoudu ja heitä aivosi hetkeksi narikkaan, sillä tällä realitykanavalla esitetään seuraavaksi… [torvimusiikkia, fanfaareja]:
FREELANCE-KÄÄNTÄJÄN TYÖPÄIVÄ eli muistiinpanoja eräästä tuiki tavallisesta päivästä jostain lähimenneisyydestä
klo 8.30: Olen kurvannut polkupyörälläni kotoa päiväkodin kautta takaisin kotiin, joka on pyörämatkan aikana jollain mystisellä tavalla muuttunut työpaikakseni. (Nykyään minulla on muuten työpiste myös Turussa Kirjan talolla, mutta useimmiten teen kuitenkin yhä töitä kotitoimistollani.) Keitän mukillisen hyvin kofeiinipitoista mustaa teetä, kävelen työhuoneeseeni ja napsautan työpisteeni sähköt, lampun ja tietokoneen päälle.
8.50: Olen juonut kaksi mukillista vahvaa teetä, tarkistanut sähköpostit ja selannut läpi Facebookin uusimmat päivitykset. Napsautan auki kirjasuomennoksen käsikirjoituksen, joka kaipaa vielä viimeistä viilausta.
10.45: Tietokone päästää kilkahduksen uuden sähköpostiviestin merkiksi. Ajatukseni katkeaa ja siirryn lukemaan sähköpostia. Mittauslaitteita valmistava firma on päivittänyt erään laitteensa käyttöliittymän ja kysyy, voisinko kääntää käyttöliittymän uudet osat suomeksi. Luon työlle kansion ja lataan käännettävän tiedoston tietokoneelleni. Tarkistan, montako sanaa työssä on, jotta tiedän, ehdinkö kääntää sen määräaikaan mennessä. Hyvältä näyttää, ehdin mainiosti. Lasken työlle hinnan, vastaan asiakkaalle myöntävästi ja toivottelen mukavaa päivänjatkoa.
11.00: Mitähän Facebookissa on tapahtunut tällä välin? Ai, ei mitään merkittävää. Ajaudun silti napsauttamaan muutamaa mielenkiintoista uutislinkkiä.
11.07: Ajatus harhailee, tuijottelen hetken ikkunasta ulos puutarhaan. Jatkan oikolukua.
11.45: Nyt kehtaa varmaan jo mennä syömään. Kävelen keittiöön, joka ei työpäivän aikana tietenkään ole mikään perusmartan kotikeittiö, vaan ilmi elävä työpaikan taukohuone. Keitän riisiä ja pyöräytän pannulla sen kaveriksi kasviksia ja säilykekikherneitä. (Bravuurini, jos kaapista ei muuta satu löytymään. Vartissa valmista ja on kuulkaa hyvää ja ravitsevaa. Kyllä tämä kääntäjän tiellä pitää. Ja koska kuvassa vilahtaa myös ystävämme parsakaali, en malta olla mainitsematta, että ymmärsin vasta viime vuonna, että parsakaali on oikeasti hyvää. Ei toki sellaisena vihreänharmaaksi kypsennettynä mössönä, jollaisena kasvis yleensä tarjoillaan, vaan pannulla sopivien mausteiden ja öljyn kera nopeasti napakaksi ja kuumaksi paistettuna (avainsanat: valkosipuli, inkivääri, chili). Mutta ei siitä sen enempää; tämä Oonan kokkinurkasta tältä erää.)
12.30: Maha täynnä kohti uusia haasteita. Lounaan aikana sähköpostiin on kilahtanut työtarjous tutulta käännöstoimistolta. Ynnäilen mielessäni sanamäärää ja deadlinea, joka on jo seuraavana päivänä. Muut työt eivät ole kiireellisiä, joten saan kyllä tämän lehdistötiedotteen ujutettua tähän väliin. Käyn lataamassa tiedostot asiakkaan palvelimelta, luon niille kansion ja tallennan ne koneelle. Käännöstoimiston tietojärjestelmä lähettää projektipäällikölle tiedon siitä, että olen ladannut tiedostot ja hyväksynyt työn, joten erillistä sähköpostikuittausta ei tarvita.
12.40: Niin mitä siellä Facebookissa olikaan tapahtunut? Ai, ei mitään. Tiedän, että Facebook on ihan kauhea aikasyöppö, mutta yksin työtä tekevälle se on myös tärkeä seuralainen, mahdollisuus käydä päivän aikana kahvipöytäkeskusteluja virtuaalisten työtoverien kanssa.
12.45: Jatkan oikolukua. Suomennoksessa uivat vastaan tällaiset virkkeet: Oloni on kevyempi. Olen varma, etten ole laihtunut grammaakaan, mutta on kuin taakka olisi nostettu harteiltani. On kuin olisin taas oma itseni – se, jonka kadotin kauan sitten. Päässäni alkaa välittömästi soida Egotripin kappale ”Tällaisena iltana”. Tapailen sanoja hetken mielessäni. Miten se nyt menikään? Ei, kyllä tämä on pakko tarkistaa. Siirryn käännöstiedostostani napakalla Alt- ja sarkainnäppäimen painalluksella salamannopeasti verkkoselaimeen. Laulu löytyy YouTubesta, ja Mikki Kauste laulaa kuin laulaakin: Kasvosi häipyi mielestäni / kuin taakka nostettu ois harteilta / löysin jotain itsestäni / minkä kadotin kauan sitten. No niin, ilmankos.
12.50: Käynnistän YouTubesta Egotrippi-soittolistan. Säädän äänenvoimakkuuden niin hiljaiselle, ettei musiikki häiritse keskittymistäni. Jatkan oikolukua.
13.25: Eräs yksin työskentelemisen hyvistä puolista on se, että voi metelöidä, jos siltä tuntuu. Tilanteen vaatiessa myös tanssia. Nyt kuitenkin säädän vain äänenvoimakkuutta kovemmalle ja hoilaan mukana: ”Hukuta mut unihiekkaa-aaan, älä herätä kos-kaa-aaan.”
13.30: Taidan pitää teetauon. Kävelen taukohuoneeseen ja naksautan vedenkeittimen päälle. Iltapäivisin haudutan itselleni tavallisesti kannullisen vihreää teetä ja siemailen kuumaa juomaa hiljalleen töiden ääressä.
13.40: Tuntuu siltä, että oikolukuun on vaikea keskittyä, ja olen päässyt siinä tänään jo riittävästi eteenpäin, joten päätän tehdä tässä välissä käännöstoimistolta tulleen pikkutyön. Avaan käännösmuistiohjelman ja lataamani tiedoston. Silmäilen tekstiä hetken ja alan kääntää.
15.30: Tee on loppu. Pikkukäännös on valmis. Lataan sen asiakkaan palvelimelle, kirjoitan saatteeksi muutaman huomion käännöksestä, if you have any questions, please let me know, ja klikkaan työn matkaan. Kopioin toimeksiannon tiedot omaan laskutustietokantaani. Jos toimeksiantoja tulee samalta asiakkaalta kuukauden sisällä useampia, kerään kaikki kuukauden työt tietokannastani yhdelle laskulle ja laskutan ne samalla kertaa kuun viimeisenä päivänä.
15.40: Mikäs päivä tänään olikaan? Yhdestoista. Huomenna on arvonlisäverojen ilmoituspäivä. Työpäivää on sopivasti sen verran jäljellä, että napsauttelen kirjanpitotiedostoni auki ja tarkistan viime kuuta edeltäneen kuun ALV-tiedot. Kirjaudun verotilipalveluun ilmoitusta tekemään. Kausiveroilmoitus, jep. Vero kotimaan myynneistä verokannoittain, 24 %:n vero, check. Kohdekauden vähennettävä vero, check. Palveluiden myynti muihin EU-maihin, check. Lähetetäänkö ilmoitus? Kyllä kiitos. Kirjaudun vielä verkkopankkiin ja tilitän verottajalle saatavansa.
15.55: Ehdin melkein neljäksi päiväkotiin, jos lähden än-yy-tee-NYT! Tallennan keskeneräiset työt ja napsauttelen tiedostot kiinni. Sammutan tietokoneen ja pöytälampun ja naksautan vielä työpisteen sähköt pois pöydän alla olevasta katkaisijasta. Työnantajani on sillä lailla tomera nainen, ettei hän anna minun luuhata työpöytäni ääressä työajan päätyttyä. Ja kun sähköt on pois, mitä minä siellä tekisinkään. Päiväkodista takaisin kurvatessani talo on jollain mystisellä tavalla muuttunut jälleen työpaikasta kodiksi.
Kääntäjän kammiosta 