Ääriviivat

Olen lukenut viime aikoina monta hyvää kirjaa. Olen kirjoittanut joistain niistä Instagram-julkaisuissani, ja tämän tekstin Rachel Cuskin Ääriviivat-sarjasta julkaisen nyt täällä bloginkin puolella – hiukan laajennettuna. Luin Cuskin Ääriviivat ja Siirtymän (suom. Kaisa Kattelus, S&S) jo aiemmin keväällä. Viimeistä osaa, Kunniaa, vielä hiukan säästelen – kuin hienoa herkkua, jonka haluaa nautiskella sitten, kun hetki on oikea.

Ääriviivat sijoittuu kesäisen kuumaan Kreikkaan, ja tunnelma on jollain lailla utuinen. Tai ei ehkä utuinen, ennemminkin oranssihtavan läpikuultava, kuin tarkastelisi maailmaa sellaisen helteessä kohoavan vesihöyryn läpi, joka hiukan vääristää näköä. Tykkäsin Ääriviivoista ja merkitsin siitä muistiin monta hienoa kohtaa, mutta vielä enemmän pidin Siirtymästä, joka sijoittui päähenkilön kotimaisemiin Lontooseen ja oli vähemmän utuinen, kouriintuntuvammin kiinni arjessa ja oikeassa elämässä (mikä on minusta aina kiinnostavampaa ja merkityksellisempää kuin yksittäiset Ateenan-matkat).

Cuskin trilogiaa on hehkutettu kovasti ja sen sanotaan mm. rakentavan uudenlaista romaanimuotoa. En tiedä, onko Cuskin kerronta tosiaan aivan niin mullistavaa ja omaperäistä kuin annetaan ymmärtää, mutta kiinnostavaa ja hienosyistä ja taidokasta se kyllä on. Kirjat naksauttelevat aivoja uusiin asentoihin ja herättävät kaikenlaisia ajatuksia ja pohdintoja omastakin elämästä. Odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea kolmannessa osassa vielä kehkeytyy ja keriytyy auki.

Näiden kirjojen kohdalla on ihan pakko kehua myös suomentajaa. Monesti ajattelen, että kääntäminen on vähän niin kuin cover-biisien esittämistä: joku muu on kirjoittanut nuotit, mutta jos kappaleen aikoo esittää, pitää osata itsekin laulaa. Ja mitä kunnianhimoisempi laulu on kyseessä, sitä enemmän vaaditaan myös esittäjältä. Nyt, kun kyseessä on teos, jota kuvaillaan mestarilliseksi, hypnoottiseksi, romaanitaidetta uudistavaksi, saattaa lukijalla alkaa puntti tutista: tätä ei kuka tahansa kadulta repäisty Idols-kokelas pystyisi uskottavasti tulkitsemaan. Mutta kun nimiösivulta näkee, kenen käsialaa käännös on, pelot hälvenevät. Kaisa Katteluksen suomennoksia lukiessa on aina lämpöinen ja turvallinen olo. Sitä tietää, että tulee tekstissä eteen mitä tahansa, skaala riittää, ääni ei säry. Olipa lukijalla miten tarkka sävelkorva hyvänsä, hän voi vain rentoutua ja nauttia esityksestä.

Alla vielä pari lempikohtaani. Kuvassa näkyvä pidempi pätkä on Ääriviivojen sivulta 7 ja mielestäni loistava esimerkki suomennoksen ilmaisuvoimaisesta kielestä:

Monien hauraiden ihmisten tavoin poika oli kiihkeän kiinnostunut eläimistä. (Ääriviivat, s. 72)

[A]inoa keino löytää toinen on jäädä seisomaan sovitulle paikalle. Kysymys on vain siitä, kuinka kauan jaksaa seistä. (Ääriviivat, s. 13)

Kirjamessuja ja pienkustantamoja

Lokakuu on monella tapaa mukava kuukausi, esimerkiksi sillä tavalla, että silloin vietetään perinteisesti kirjamessuja sekä Turussa että Helsingissä. Olin tänä vuonna molemmilla messuilla paitsi Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla messupäivystäjänä (ja Helsingissä live-kääntäjänä), tietysti myös ihan messuvieraana.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että kirjamessut saavat minut vuosi vuoden perään lähes lapsellisen innostuksen valtaan: se, kuinka messut kokoavat kirjallisuuden ystävät, sekä lukijat että tekijät, samoihin tiloihin ja luovat vilinää ja vilskettä tavallisesti kovin yksinäisen harrastuksen ja työn ympärille, on kerta toisensa jälkeen yhtä ilahduttavaa ja virkistävää.

Koska osa viime vuosienkin messulöydöistä makaa vielä lukemattomina hyllyssä, tänä vuonna yritin tietoisesti hillitä ostohimoani. Tämä on tietysti vähän kaksipiippuinen juttu: kukkaron ja luonnon kannalta ei tietenkään ole järkevää haalia omaan kirjahyllyyn jokaista opusta, joka sattuu jollain tavalla kiinnostamaan, mutta kustannusalan kannalta olisi tietysti parasta, jos kirjoja myytäisiin mahdollisimman paljon. Päätökset olla ostamatta mitään unohtuvatkin helpoiten pienkustantamojen myyntitiskien luona, koska heiltä ostaessaan voi ajatella tukevansa tärkeää ruohonjuuritason kulttuurityötä ja yksittäisten ahkerien ihmisten toimeentuloa. Pienkustantamot jäävät usein vaille ansaitsemaansa huomiota ja menestystä. Niitä pyörittävät tavallisesti ihmiset, joiden motiivina ei ole suinkaan rikastuminen vaan kirjallisen kulttuurin rikastuttaminen teoksilla, jotka jäisivät muuten Suomessa julkaisematta.

Tällaista kirjallisuutta on tietysti maailma vääränään. Kaikissa maailman maissa kirjoitetaan jatkuvasti uutta, mielenkiintoista kirjallisuutta. Määrä on niin valtava, että siitä päätyy suomalaisten kustantamojen julkaisuohjelmaan väkisinkin vain murto-osa. Suuret kustantamot julkaisevat mielellään maailmalla menestyneitä bestsellereitä (toki muutakin), mutta pienet kustantamot keskittyvät usein oman osaamisensa pohjalta tiettyyn genreen tai kielialueeseen ja kaivavat esiin helmiä, joita täkäläiset lukijat eivät välttämättä muuten löytäisi.

Tällaiseen lukijan puolesta tehtävään etsimistyöhön nojaa esimerkiksi suomentaja Laura Vesannon luotsaama Fabriikki Kustannus, joka omien sanojensa mukaan ”julkaisee vuodessa neljä tiivistä mestariteosta, joista et välttämättä muuten koskaan kuulisi.” Kirjat voi tilata myös ennakkoon. Hauska liikeidea! Nykyään kun tuntuu, että pelkälle lukemisellekin on vaikea löytää aikaa, on loistava ajatus säästää kirjanystävien aikaa ja vaivaa ensinnäkin seulomalla maailmankirjallisuuden joukosta lukemisen arvoisia teoksia, kääntämällä ja kustantamalla ne ja vieläpä saattamalla ne lukijoiden käsiin ilman, että näiden tarvitsee eväänsä liikauttaa. Minä päädyin ostamaan Fabriikin osastolta Turun kirjamessuilta Elizabeth Harrowerin romaanin Tietyissä piireissä, jonka on suomentanut itse kustantaja Vesanto.

Muita tämän syksyn kirjamessulöytöjäni olivat Artemisia edizionin julkaisema palkitun italialaiskirjailija Tiziano Scarpan Silmät halsterissa, jonka on suomentanut Katja Kangasniemi, sekä Aviador Kustannuksen julkaisema Hannu Luntialan Ihmissyöjän päiväkirja, johon sain paikan päältä myös kirjailijan signeerauksen. Toisin kuin muut tässä blogitekstissä esiin nostamani kustantamot, Aviador Kustannus ei ole kääntäjän perustama, mutta Aviador on maininnan arvoinen erityisesti siksi, että se julkaisee laadukasta käännöskirjallisuutta nimenomaan kokeneiden ja taitavien ammattikääntäjien (mm. Kristiina Drews, Jyrki Lappi-Seppälä, Tarja Härkönen jne.) suomentamana ja painaa pääsääntöisesti myös suomentajan nimen kirjan kanteen.

Ja koska pienkustantamoista on puhe, en malta olla mainitsematta myös paria kustantamoa, joiden kirjoja hyllyyni on päätynyt tämän vuoden aikana jo ennen kirjamessuja: suomentaja Heikki Karjalaisen Moebius-kustantamon julkaisema Robert Cooverin Pinokkio Venetsiassa (suom. Karjalainen itse) sekä suomentaja Satu Hlinovskyn luotsaaman Kustannusosakeyhtiö Kirjavan teoksia. Tunnetuimpia Kirjavan kustantamia (ja Hlinovskyn suomentamia) teoksia ovat varmastikin George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu ‑kirjasarja, johon suosittu Game of Thrones ‑televisiosarja pohjautuu. Kustannusohjelmaan mahtuu kuitenkin monenmoista muutakin: etupäässä fantasiaa, mutta myös esimerkiksi alla näkyvä Kafkan kanssa keittiössä (alkuteos Mark Crick, useita suomentajia), hauska yhdistelmä reseptejä ja kirjallisuushistoriaa.

Suomalainen kustannuskenttä on ehkä yllättävänkin laaja ja kirjava, kun osaa kuopsuttaa hiukan pintaa syvemmälle. Omia kiinnostuksenkohteitaan ja erityisosaamistaan hyödyntäviä pienkustantamoita löytyy laidasta laitaan. Tässä kirjoituksessa nostin (omien kiinnostuksenkohteideni pohjalta) esiin niitä, joiden erityisalaan ja ‑osaamiseen kuuluvat nimenomaan käännöskirjallisuus ja laadukkaat käännökset. Tällaisen kirjallisen toiminnan tukeminen ei harmita edes messuhuuman hälvettyä.