Senkin viemärit!

Jessica Fellowesin Nuori, kaunis ja kuollut eli uusin suomennokseni ilmestyi Otavalta pari viikkoa sitten. Kirjassa uppouduttiin murhamysteerin lisäksi 1920-luvun svengaavaan Lontooseen ja oikeasti eläneen Mitfordin omalaatuisen aristokraattiperheen elämään.

Vaikka juonta kuljettava murhamysteeri onkin täysin fiktiivinen, teos pohjautuu oikeasti eläneisiin ihmisiin, mikä toi myös käännöstyöhön tietynlaisia lisävaatimuksia ja -ulottuvuuksia. Yksi tällainen ulottuvuus on se, että kirjan henkilöistä on olemassa valokuvia, mikä helpotti heidän kuvailemistaan suomennoksessa. Esimerkiksi yhdessä kohdassa Fellowes kuvaa Nancy Mitfordin huulia sanoilla ”rosebud lips”. Sananmukaisesti tällaisilla ”ruusunnuppuhuulilla” tarkoitetaan useimmiten pyöreitä, pehmeitä, täyteläisiä pusuhuulia, ja pohdinkin suomentaessani kuumeisesti, mikä olisi luonteva sana tällaisen suppusuun kuvaamiseen, kunnes tulin vielä varmuuden vuoksi googlettaneeksi, miltä ne Nancyn huulet tosiasiassa näyttivätkään. Ja kuinka ollakaan, ne eivät olleet täyteläiset eivätkä pyöreät, ennemminkin sirot sulohuulet, joissa on täydellinen amorinkaari. Ilman valokuvia olisin tulkinnut Fellowesin käyttämän sanan merkityksen vähän vinoon. (Alla oleva Nancy Mitfordin kuva on lainattu osoitteesta http://www.nancymitford.com.)

Eräänlaisia merkityksen kieroutumia oli myös esimerkiksi sellaisessa tekstin kohdassa, jossa Fellowes kuvaa Nancyn isän, lordi Redesdalen, suhtautumista tyttäriensä dandy-henkisiin ystäviin:

”Farve oli aivan kauhea tänä aamuna”, Pamela kikatti. ”Kutsui Sebiä oikeaksi viemäriksi, koska näki hänen tälläävän itseään peilin edessä.”

Viemäriksi? Mitä ihmettä tässä oikein tarkoitetaan? No, alkutekstissä totta tosiaan puhuttiin viemäristä:

 ‘Farve was awful this morning,’ Pamela giggled. ‘Called Seb an absolute sewer because he saw him preening in front of a looking glass.’

Ensireaktioni tässä kohdassa oli, että sana sewer on lauseessa varmaankin jotenkin kuvaannollisessa käytössä. Sanan suora käännös on siis joko viemäri tai ompelija. Miten siitä saa väännetyksi suomeksi luonnikkaan haukkumasanan? Ensimmäinen ajatukseni oli, että paras suomennos ei välttämättä ole viemäri vaan jokin muu samanhenkinen, mutta lauseyhteyteen paremmin sopiva sana, joka välittää lukijalle sen, että lordi Redesdale halveksuu nuoriamiehiä syvästi, esimerkiksi ihmisroska, pohjasakka, tms. Toinen vaihtoehtoinen ajatuskulku oli lähestyä sanaa ompelija-merkityksen kautta: ehkä nämä ulkonäöstään tarkat, hiuksiaan kampaavat nuoret herrat olivat metsästystä ja kaikenlaista miehistelyä harrastavan lordin mielestä neitimäisiä keikareita, kuin mitäkin ompelijattaria?

Koska en ollut ikinä nähnyt sanaa sewer tällaisessa käytössä, tietysti googletin sitä armottomasti. Osumia löytyi lähinnä tilanteista, joissa esimerkiksi hotelleja tai kaupunkeja on haukuttu viemäreiksi. Siis paikkoja, ei ihmisiä, mikä tavallaan onkin ihan loogista. Lopulta kuitenkin löysin kuin löysinkin eräästä netin kommenttiketjusta osuman, josta paljastui, että sanaa on käyttänyt ihmisten haukkumasanana aikoinaan nimenomaan, vain ja ainoastaan… kuka muukaan kuin Mitfordien perheen isä, lordi Redesdale:

Martha Moffett • 4 years ago

When he disliked someone, the minor aristocrat who was the father of the famous Mitford girls in England in the ’20s and ’30s would say, ”The man is an absolute sewer.” This seems so horrible to me that I have never been able to actually use it in speech.

Kommentista paljastuu, että sana on äidinkielisen englanninpuhujan mielestä niin kauhea, ettei hän voisi kuvitella itse käyttävänsä sitä kuuna päivänä. Se niistä sievistelevistä ompelijatar-mielleyhtymistä siis. Palasin ajatuksissani ihmisryönään, tai mikä nyt olisi niin kammottava sana, ettei sellaista oikein kehtaa ääneen sanoa?

Onneksi sana kuitenkin hämmensi minua niin paljon, että tulin kysyneeksi myös toisilta suomentajilta, millaisia ajatuksia se heissä herättää. Eräs kollega osasi ohjata minut tiedustelemaan asiaa Titia Schuurmanilta, joka on suomentanut Mitfordin perhettä käsittelevän tietokirjan, Mary S. Lovellin teoksen Mitfordin tytöt. Sodassa ja rakkaudessa (S&S, 2010). Ja kuinka ollakaan, mysteerin lopullinen ratkaisu tosiaan löytyi tästä kirjasta:

[J]o pelkällä olemassaolollaan he [Nancyn miesvieraat] hankkivat niskoilleen nimityksen sewer, viemäri. Sana ei itse asiassa ollut sewer. Vuosia myöhemmin Sydney kirjoitti Deccalle: ”Et varmastikaan tiedä, että Sewer on todellisuudessa SOOR eli SIKA tamiliksi. Te lapset sen muutitte Seweriksi, ja luulen, että Farve oli siitä vain riemuissaan. Mutta on vaikea sanoa, kumpi on pahempi, sika vai viemäri.” Sana (joka tavallisemmin kirjoitetaan sua) oli niitä harvoja sanoja, jotka David oli aikoinaan oppinut Ceylonissa, mutta ennen Sydneyn antamaa selitystä nuoria miesvieraita varoiteltiin, että Farve saattaisi haukkua heitä päin naamaa ”viemäreiksi”.

Mary S. Lowell, Mitfordin tytöt. Sodassa ja rakkaudessa. Suom. Titia Schuurman, S&S, 2010, s. 68.

Sanan merkitys siis selvisi, mutta käännösongelma ei vielä aivan ratkennut. Mielessäni heräsi kysymys siitä, mikä oikeastaan on tärkeintä murhamysteeridekkarin kielessä. Sen ilmentäminen, että kirjan henkilö solvaa sanoillaan karkeasti ihmisiä  (ihmiskuona! ihmisryönä!) vaiko väkisinkin epämääräiseksi jäävä viittaus tamilin kieleen? (sua? sika? suo? viemäri?) No, jossain muussa dekkarissa voisi ehkä olla toisin, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kirjailija on halunnut ujuttaa kirjaansa viittauksen juuri tähän lordi Redesdalen kummalliseen sutkautukseen, joka ei avaudu edes englanninkielisille lukijoille, ellei heillä satu olemaan knoppitietoa tästä erikoislaatuisesta aristokraattiperheestä. Sanaa ei voi suomentaa siaksi, koska sika ei ole mitenkään kummallinen haukkumasana ja koska vitsi on nimenomaan siinä, että ihmiset kuvittelevat, että heitä haukutaan jostain kumman syystä viemäreiksi. Viemäri se siis olkoon! Vaikka vaarana on, että lukija hämmentyy ja miettii, eikö kääntäjä ole tuohon tosiaan mitään sulavampaa loukkausta keksinyt, on knoppitieto jätettävä paikoilleen. Koska Fellowes on halunnut jättää tekstiin kohtia, jotka eivät välttämättä avaudu kaikille, mutta ilahduttavat Mitfordien perheen historiaan perehtyneitä henkilöitä, niin on minunkin tehtävä.

Lisää knoppitietoja Mary S. Lowellin teoksen sivulta 67. Suomennos Titia Schuurman.

Viemäriepisodin jälkeen huomasin myös, että Jessica Fellowes oli käyttänyt Mary S. Lowellin kirjaa lähdeteoksena kirjaa kirjoittaessaan. Lainasin sen kirjastosta suomennosta työstäessäni ja löysin siitä muutamia muitakin kohtia, jotka tuottivat mukavia ahaa-elämyksiä joidenkin Nuori, kaunis ja kuollut -kirjan yksityiskohtien suhteen. Yllä olevassa kuvassa yksi niistä. Mitä tästä opimme? Taustatyön merkitys on kääntämisessä(kin) suuri; koskaan ei voi olla varma siitä, millaisia rivinvälisiä viittauksia mikäkin sana sisältää.

Puutarhahaaveita ja armollinen opas wannabe-porkkanankasvattajalle

Muutin viime vuonna kaupungista maalle. Maalta olen alun perinkin kotoisin, mutta olen asunut koko aikuisikäni kaupungissa. Tiiviissä kerrostaloasumisessa ja kaupunkielämässä on omat hyvät puolensa ja oma viehätyksensä, mutta pieni kaipuu maalle, kotikonnuille, juurille, jäi kuitenkin noina vuosina jonnekin takaraivoon itämään, mistä todistaa muun muassa tämä opiskeluaikaisen muistikirjan välistä löytämäni, käsialasta päätellen keskellä yötä kirjoitettu lappu:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, täällä sitä nyt sitten ollaan. Yäl o pimiä mut porkkanat mää joutusin kyl istuttama etupihal. On oma talo ja oma piha. Kaikenmoisia ajatuksia ja alitajuisia haaveita olisi siis vihdoin mahdollista toteuttaa, mutta tajuntaan on iskenyt myös todellisuus: eihän minulla ole pienintäkään hajua siitä, kuinka puutarhaa hoidetaan. Siksipä eräs kirja, johon törmäsin alkuvuoden kirja-alennusmyynneissä, kiinnitti välittömästi huomioni. Kyseinen opus ei itse asiassa tainnut olla edes alennuksessa, mutta lähti kuitenkin heräteostoksena mukaan, koska se näytti heti ensisilmäykseltä olevan juuri sitä mitä minä tarvitsen: Apua, meillä on puutarha! Kaikki se, mitä aloittelijan pitää puutarhassa tehdä – ja se, mitä siellä ei pidä tehdä. (ruotsinkielinen alkuteos Hjälp, vi har fått en trädgård! Erik Sidenbladh 2014, suomennos Kaisu Tupala, Kustannus-Mäkelä 2015).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensinnäkin haluan onnitella kustantamoa erinomaisesta kirjan nimen valinnasta. En juuri harrasta heräteostoja, mutta tämä opus ampui nuolensa välittömästi suoraan sydämeen. Apua, meillä on puutarha! Juuri tältä minusta on tuntunut siitä asti, kun viime kesänä muutin omakotitaloon, jossa on iso puutarha ja jonka edelliset asukkaat ovat olleet todellisia multasormia. Ajatus siitä, miten ihanaa on, kun on valmiiksi laitettu, hedelmäpuita, marjapensaita ja jos jonkinlaisia köynnöksiä ja kukkasia kasvava piha, on sekoittunut jonkinlaiseen nimettömään kauhuun siitä, että minun käsissäni tämä komeus joko villiintyy tai kuolee tai menee muuten vain pilalle, koska en ymmärrä kasveista yhtään mitään. Kaikki se, mitä aloittelijan pitää puutarhassa tehdä – ja se, mitä siellä ei pidä tehdä on siis kuin luotu juuri minulle.

Mikä parasta, kirjan ansiot eivät rajoitu ainoastaan nimeen, vaan se on myös sisällöltään juuri sellainen kuin odotin. Itse asiassa jopa parempi. Teos kattaa puutarhan koko kirjon työvälineistä ja suunnittelusta pensasaitoihin ja hedelmäpuihin, kukkiin ja hyötykasveihin, etanoiden torjuntaan ja rikkaruohoihin. Se on kattava, monipuolinen ja riittävän yksityiskohtainen, mutta silti yksinkertainen ja selkeä. Kirjaan sisältyy kokonainen pääluku vanhan puutarhan hoidosta (mikä tietysti sopii minulle kuin nenä naamaan) sekä Vuosi puutarhassa ‑osio, jossa käydään kuukausi kuukaudelta läpi, mitä puutarhassa milloinkin pitää tehdä.

Erityisen riemastuttavaa näin kääntäjän näkökulmasta on tietysti myös se, että teos on suomennettu hyvin. Kaisu Tupalan tekstiä on ilo lukea, ja ruotsalaisen puutarhagurun ohjeita on muokattu suomalaisiin oloihin sopivaksi. Muokkaukset on tehty luontevasti; ei töksähtelevin huomautuksin tai lisäyksin vaan tarvittaessa kokonaan uusiksi kirjoittaen (ainakin yleisimpien hedelmäpuiden kuvauksissa on selvästi paneuduttu Suomen oloihin).

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Informatiivisuuden ja selkeyden lisäksi yksi kirjan tärkeimmistä ansioista on sen tunnelma ja sävy. Tiukkojen ohjeiden ja laiskan kotipuutarhurin läksyttämisen ja syyllistämisen sijaan kantavana ajatuksena on se, että pihasta saa nauttia eikä puutarhassa ole pakko tehdä yhtään mitään ellei itse halua. Tätä ohjetta soisin itse kunkin noudattavan muillakin elämänalueilla: Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Jos välttämättä haluaa täydellisen golfkenttänurmen, sellaisen voi yrittää kasvattaa, mutta aivan yhtä hyvä vaihtoehto on antaa pihan rehottaa täynnä niitä kasveja, joita siellä luonnostaankin kasvaisi, olivatpa kyseessä sitten sammaleet ja jäkälät tai pirteät voikukat. Työn ja vaivan voi kohdistaa sellaisiin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kaikkiaan  oppaasta tulee turvallinen olo: on kuin joku taputtaisi olalle ja ohjaisi kädestä pitäen, kuinka toimin sellaisten olioiden kanssa, joiden sielunelämästä minulla ei ole tähän asti ollut minkäänlaista käsitystä. Uskalsin tänä keväänä jopa leikata itse omenapuut (ja nyt ne jo melkein kukkivat, joten oletan, ettei leikkuu mennyt kovin pahasti pieleen)! Lisäksi perustin kirjan ohjeiden rohkaisemana pihalleni lavaviljelmän. Kukkakaalin taimet ehtivät jo paleltua kuoliaaksi, mutta odotan jännityksellä ja riemulla, josko edes osa kylvöksistäni päätyisi lautaselle asti. Vaikka ne porkkanat. Ja jos ei päädy – väliäkö sillä. Yritän ensi vuonna uudestaan, jos siltä tuntuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jonkin aikaa siinä meni ennen kuin touhu muuttui iloksi. Eikä se vieläkään ole pelkkää riemua. Jotta kestää puutarhanhoitoa, täytyy voida myöntää, että joskus siihenkin kyllästyy. Välillä voi tehdä jotakin muuta ja toivoa, että kipinä puutarhahommiin syttyy uudelleen.

Olen hoitanut puutarhaa kohta 40 vuotta, mutta alussa en tiennyt mistään mitään, ja niinpä tein virheitä vaikka millä mitalla. Nykyään tiedän enemmän. Mutta täysinoppinutta ihmisestä ei tule koskaan.

Erik Sidenbladh (suom. Kaisu Tupala)