Hyytävää islantilaista jännitystä

Posti toi paketin, tekijänkappaleeni Ragnar Jónassonin Saaresta, joka on islantilaisen Hulda-jännitystrilogian keskimmäinen osa. Ensimmäisen osan (Pimeys) on suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen, ja minä suomennan nämä kaksi jälkimmäistä.

Projekti on ollut todella mielenkiintoinen, ennen kaikkea tietysti siksi, että englannin kääntäjänä harvemmin pääsee Islannin maisemiin. Suomensin teoksen siis välikielestä, Victoria Cribbin englanninnoksesta, mikä oli kuulemma kirjailijan toive, sillä siitä on muokattu alkukielistä jollain lailla kansainvälisempi versio. Tämä näkyi käytännössä esimerkiksi siinä, että englanninnoksessa oli pitkiä pätkiä sellaisia Islannin luonnon ja maisemien kuvauksia, jotka islanninkielisestä versiosta puuttuivat kokonaan.

Vaikken islantia osaakaan, minulla oli käytössäni myös alkukielinen versio, jota joissakin epäselvissä kohdissa tutkin ja tulkitsin sanakirjan, Googlen, epämääräisen skandinaaviskantaidon ja jonkinlaisen yleisen kielentajun avulla, ja sain tällä tavalla joitain yksittäisiä matkan varrella hämärtyneitä merkityksiä avattua. Välikielestä kääntäminen tuntuikin konkretisoivan jotenkin tosi selkeällä tavalla sitä, että suomentaessa ei käännetä sanoja vaan ajatuksia. Törmäsin monesti sellaiseen tilanteeseen, että vaikka sanat olivat englannin kieltä, ajatus niiden takana oli selvästi islantilainen, ja siitä oli vaikea saada kiinni, ellei ottanut selvää tietyistä maahan ja kulttuuriin liittyvistä asioista.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta islantilaisesta ajatuskuviosta on kohta, jossa kuvaillaan eräiden henkilöhahmojen kotia. Englanninnoksen mukaan rakennus on jonkinlainen epämääräinen tai erikoinen pienkerrostalon ja rivitalon risteymä. Kun asuntoa kuvaillaan tarkemmin, käy ilmi, että kyse on käytännössä ihan vaan kaksikerroksisesta rivitalosta. Mietin pääni puhki, miksi rakennustyyppiä kuvaillaan erikoiseksi – monikerroksiset rivitalot tai townhouse-tyyppiset talorivithän ovat mitä tavallisin brittiläinen asumismuoto ja todella tuttu englanninkieliselle lukijalle. Mitä erikoista tässä siis on? Kysyin tästä (ja monesta muustakin asiasta) lisätietoja islanninkääntäjä, Islannin-tuntija Tapio Koivukarilta, ja kävi ilmi, että Islannissa hyvin tavanomainen asumismuoto on kaksikerroksinen pienkerrostalo. Kaksikerroksisen rivitalon erikoisuus on siis siinä, että se ei ole islantilaisesta näkökulmasta tuiki tavallinen asumismuoto, vaan vain muistuttaa sellaista, on ikään kuin jonkinlainen hybridimalli.

Toisaalta islantilaisuudessa tuntui olevan jotakin miellyttävällä tavalla tuttua: tuli sellainen olo, että islantilainen mielenlaatu taitaa olla jossain mielessä lähempänä suomalaista kuin englantilainen. Olin juuri ennen tätä teosta, tai oikeastaan osittain limittäin sen kanssa, kääntänyt brittiläisen historiallisen dekkarin, jossa lauseet olivat polveilevia ja kilometrin mittaisia ja jossa oli olennaisen tärkeää, miten ja millaisella tittelillä ketäkin ihmistä missäkin tilanteessa pokkuroidaan. Kyse voi toki olla myös ihan vaan kirjailijan tyylistä ja genrevaihtelusta, mutta Saarta suomentaessa tuntui monessakin kohdassa siltä, että vaikka kieli oli englantia, lauseet ja asiat etenivät huomattavasti mutkattomammalla, suomalaisesta näkövinkkelistä loogisemmalla ajatuksenjuoksulla.

Yksi tällaisista yksityiskohdista, ja mahdollinen välikielestä kääntämisen kompastuskivi, liittyi poliisien titteleihin. Englannissa tavataan käyttää ihmisiä puhuteltaessa tai heistä puhuttaessa tittelejä ja poliisiarvoja, siinä missä Islannissa on tapana sinutella ja käyttää pelkkiä etunimiä. Tämä tuli itse asiassa esiin ennen kaikkea trilogian päätösosassa, joka on nyt työpöydälläni: Eräässä luvussa esiintyy päähenkilön kollega, josta puhutaan englanninnoksessa koko ajan komisariona. Jatkuva komisarion toistelu alkoi tuntua suomennoksessa kankealta, joten vilkaisin, mitä sanaa islanninkielisessä versiossa on käytetty, ja kas – siellä ei näy titteleistä jälkeäkään, vaan luvussa esiintyy ihan vaan Jens. Suomessakin on luontevaa käyttää työtovereista etunimeä, joten vaikka tehtävänäni on tehdä käännös englanninnoksesta, tässä kohdassa katsoin parhaaksi olla imemättä suomennokseen turhaan vieraannuttavia välikielisiä vaikutteita teoksesta, joka kuitenkin pohjimmiltaan on islantilainen.

Koska islantilainen ajatustenjuoksu ei kuitenkaan ole minulle läheisesti kovin tuttu, käännyin monessa epäselvässä kohdassa myös todellisen asiantuntijan puoleen. Lämmin kiitos Tapio Koivukarille, joka valaisi minua monessa Islantiin ja islantilaisuuksiin liittyvässä asiassa sekä suomensi kirjan alkulehden runolainauksen, jota en olisi itse osannut englanninnoksen kautta tulkita yhtä sointuvasti. Vaikka sitä kuinka aina yrittää pärjätä omillaan, olen tullut huomanneeksi, että parhaita hetkiä (työssä ja elämässä) ovat ne, kun saa apuja ja neuvoja silloin, kun niitä tarvitaan, eikä monikaan asia ole hauskempaa kuin se, kun saa kysyä joltain ihmiseltä lisätietoja johonkin sellaiseen asiaan, josta hän tietää paljon.

Niin, ja itse kirjan sisällöstä voisin sanoa sen verran, että enpä muista aikoihin törmänneeni näin hyytävään ja vetävään tarinaan! Kaikki kolme osaa ovat sellaisia, jotka tekisi mieli ahmaista yhdeltä istumalta. Itse asiassa niin minulle kävikin trilogian avausosan kanssa – ajattelin lukea sen ja tutustua siihen kaikessa rauhassa ennen oman suomennostyöni aloittamista, mutta päädyin valvomaan sen kanssa silmät ristissä pikkutunneille, koska en vain voinut laskea sitä käsistäni. Varoituksena haluaisin ehkä kuitenkin mainita, että avausosan loppuratkaisu oli niin yllättävä ja järkyttävä, että menin siitä joksikin aikaa vähän tolaltani. Ei ehkä siis sovi herkimmille (en oikein voi kertoa, millä tavalla herkille, jotten paljasta liikaa), mutta toisaalta ihmiset ovat erilaisia, ja juuri tuota loppuratkaisua on monessa paikassa myös ylistetty ja kuvailtu suorastaan hykerryttäväksi, ja luulen, että epätavanomaisuudessaan se monelle dekkarifanille onkin juuri sitä.

No, jos ykkösosasta selviää, selviää kyllä näistä kahdesta jälkimmäisestäkin. Saari on mielestäni ehkä hiukan muita osia rauhallisempi, vetävä sekin silti, ja kolmososa, Sumu, on kerrassaan hyytävä, piinaavan jännittävä. Ja juuri tällä hetkellä työpöydälläni, eli jatkoa suomennokseen on siis luvassa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s