Freelance-kääntäjän työviikko

Millainen on freelance-kääntäjän työviikko? Varsinkin kirjoja kääntäessä työpäivät seuraavat toisiaan hyvinkin samankaltaisina viikosta ja kuukaudesta toiseen: sitä vain istuu aamulla tietokoneen ääreen ja kääntää iltapäivään saakka. Toisinaan, kuten tällä viikolla, työssä on kuitenkin enemmän vaihtelua, ja siksi tuntui hauskalta ajatukselta listata, mitä kaikkea yksin oman työhuoneensa uumenissa piilottelevan kääntäjän toimenkuvaan saattaa kuulua. (Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta siitä on jo jokunen vuosi, teksti löytyy täältä.)

Pidemmittä puheitta: tällä viikolla olen muun muassa (tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä):

  • Saanut valmiiksi kirjasuomennoksen viimeisen korjauskierroksen ennen toimitusta ja palauttanut käännöksen kustannustoimittajalle.
  • Sumplinut taitto- ja toimitusaikatauluja.
  • Laatinut ja lähettänyt edellä mainitusta suomennoksesta laskun.
  • Tehnyt loppuun vuoden 2020 kirjanpidon.
  • Tehnyt arvonlisäveroilmoituksen ja ALV-yhteenvetoilmoituksen Omaverossa (nämä liittyvät asiatekstikäännöksiin; kirjallisuuden suomennokset ovat arvonlisäverottomia).
  • Arkistoinut vuoden 2020 töitä ja muita materiaaleja omiin kansioihinsa tietokoneella.
  • Mapittanut (nykyään hyvin harvalukuisia) paperikuitteja ja tiliotteita.
  • Tehnyt lumitöitä.
  • Vältellyt isohkon teknisen käännöstyön aloittamista tekemällä edellä mainittuja kirjanpitoon ja pihan kunnossapitoon liittyviä tehtäviä (vaikka hyvähän nekin on toki joskus tehdä!).
  • Aloittanut pienen viivyttelyn jälkeen isohkon teknisen käännöstyön, innostunut siitä alkukankeuden jälkeen valtavasti (ihminen voi tuntea yllättävänkin suurta ylpeyttä ja onnea selkeän ja johdonmukaisen käyttöohjeen kirjoittamisesta) ja saanut sen lopulta valmiiksi.
  • Taistellut tietoteknisten ongelmien kanssa, kun isohko tekninen käännös ei valmistuttuaan suostunutkaan enää avautumaan alkuperäisessä tiedostomuodossa. (”Tiedostoa ei voi avata, koska sen sisällön kanssa on ongelmia” on lause, jota ei huolella valmistellun käännöstyön kanssa haluaisi kohdata.)
  • Keksinyt kiertotien tietotekniseen ongelmaan. (Tiedoston kierrättäminen Google Driven kautta auttaa yllättävän usein, joskin se tuhoaa osan muotoiluista. No, parempi niin kuin niin, että koko käännös katoaisi savuna ilmaan.)
  • Napsutellut palautetusta tiedostosta Drivessa hävinneitä muotoiluja takaisin paikoilleen.
  • Huomannut vasta tämän jälkeen, että koko ongelma olisi ratkennut ihan vaan päivittämällä ohjelmisto uusimpaan versioon. No, nyt sekin on tehty.
  • Lopettanut erään työpäivän etuajassa, koska oli ihan pakko päästä hiihtämään.
  • Kirjoittanut yhden blogitekstin, jossa voinkin mukavasti hyödyntää hiihtoretkellä ottamiani valokuvia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s