Kauhua Ylämailla

Pian se on täällä! S. K. Tremaynen kauhutrilleri The Ice Twins ilmestyy kesällä Otavan kustantamana ja minun suomentamanani nimellä Jääkaksoset. Suomennos on edennyt alkuvuoden käännösrupeaman, vedosten tarkistamisen ja kaikenmoisen hinkkaamisen ja puleeraamisen jälkeen siihen pisteeseen, että minun tehtävissäni ei ole enää mitään muuta kuin odottaa, että ennakkokappale saapuu painosta. Sen kunniaksi julkaisenkin nyt uudelleen kirjoituksen, jonka julkaisin vanhassa blogissani tammikuussa käännöksen ensimmäisen version kirjoittamisen aikoihin.
 
9789511296584
 Kuva lainattu Otavan sivuilta.
 

Minkä ihmeen takia minulla on sellainen olo kuin olisin ollut tuollaisessa baarissa juuri tänään? mietin yhtenä iltana katsellessani televisiosta murhamysteeriä, jossa käytiin haastattelemassa todistajaa hämyisessä, tumman  puun sävyisessä pubissa. Olin käynyt tuona päivänä ulkona ehkä juuri ja juuri sen verran, että hain sanomalehden postilaatikosta, ja viettänyt loppupäivän tiiviisti töiden parissa. Aivan – hetken pähkäiltyäni minulla välähti – ai niin, sehän oli siinä kirjassa! Skotlantilainen pubi, jossa nosteltiin Ardbeg-laseja ikkunasta tihkuvaa talvipäivän himmeää valoa vasten ja puhuttiin ”kuolemattomien kelttien kultaisesta elämäneliksiiristä”. Ihan samanlainen tummanpuhuva baari kuin TV:n rikossarjassa.
 

Olen viettänyt viime viikot ja kuukaudet enemmän tai vähemmän Skotlannissa. En oikeasti (vaikka tunnustettakoon, että lentolippujakin on heikkoina hetkinä tullut vilkuiltua), vaan henkisesti. Työn alla on S. K. Tremaynen The Ice Twins ‑niminen kauhutrilleri, jonka suomennos ilmestyy Otavalta kesällä. Teos sijoittuu Skotlannin luoteisosaan, Sisä-Hebridien saaristoon jylhien vuoristojen, paljaiden nummien ja kesyttömän harmaan meren äärelle. Viehättävintä kirjassa onkin sen hämyinen tunnelma, johon solahtaminen kuluneen syksyn ja vähälumisen alkutalven utuisina aamuina on tuntunut täällä metsämaiseman ääressä varsin luontevalta. (Tämän blogipostauksen valokuvat on otettu työhuoneeni ikkunasta.)

Kääntämisessä parasta on uppoutuminen. On kirjoja, jotka eivät ensi lukemalla välttämättä juuri säväytä, mutta joista lähemmän tarkastelun (ja viimeistään käännösprosessin täydellisen suolistamisen, pilkkomisen ja purkamisen) aikana löytyy uusia tasoja ja sävyjä. Kiinnostavia yksityiskohtia, joihin on pakko pureutua aina vain syvemmälle. Sivupolkuja, joille poikkeamalla löytää kiehtovia tarinoita. Kokonaisia maailmoja.

 
Kartta osoitteesta Caithness.org

Skotlanti on tällainen maailma. Jo pelkkä Sisä-Hebridien saaristorykelmä on oma maailmansa karuine luotoineen, vuorovesineen, myrskytuulineen, pimeine iltoineen, ikiaikaisine kielineen ja vanhoine kansantaruineen. On kaikenlaista, johon voi pureutua. Tiesitkö esimerkiksi, että loch (niin kuin Loch Nessissä) ei tarkoita ainoastaan järveä, vaan myös vuonomaista tai hiukan leveämpää merenlahtea? Nuo lahdelmat saattavat tosin joskus vuoroveden vaikutuksesta jäädä myös järvimäisiksi muodostelmiksi. Vuorovesi muovaa maisemaa myös monin muin tavoin, joille ei välttämättä ole suomenkielisiä sanoja tai luontevia ilmaisukeinoja. On kallioiden päälle jääviä vuorovesilammikoita (tide pool, rock pool), joissa asustaa kaloja ja nilviäisiä. On paljaaksi jäävä merenpohja, jonka mutaan on moni juuttunut ja hukkunut.

Tiesitkö, että Skotlannin Ylämailla tehtiin 1700–1800-luvuilla laajamittainen väestön pakkosiirto, Highland Clearances eli Ylämaiden puhdistukset? En minäkään. Tälle julmalle, vuosisadan mittaiselle ja yhä ihmisten mieliin vaikuttavalle tapahtumasarjalle oli yllättävän hankala löytää edes suomenkielistä nimeä, koska Skotlannin historia on meille niin vieras. Vieras ja kaukainen, mutta samalla jollain lailla kovin tutulta kalskahtava: pohjoisen karuihin olosuhteisiin sopeutunut, syrjäänvetäytyvä, vieraita kyräilevä kansa, alkoholinhuuruinen paikalliskulttuuri, omaleimainen kieli ja mystiset, suullisena perintönä kulkeneet luonnosta ammentavat muinaiset tarut.

 
Picture

Kuva The Ice Twinsin englanninkielisestä laitoksesta.

 

Skotlantia parempaa ympäristöä kauhutarinalle tuskin onkaan. Legendat elävät mielessä, kielessä ja esimerkiksi paikannimissä. Port na Faganaich, Hylättyjen sielujen satama. Lagan inis na Cnaimh, Luurankoniityn notkelma.

The Ice Twinsiä kääntäessäni ajauduin sivupoluille useampaankin otteeseen. Ensimmäinen syrjähyppy skotlantilaiseen sielunmaisemaan sai alkunsa päähenkilöiden koiran nimestä. Perheen lasten rakastama spanieli sai nimekseen ”Sawney Bean skottilaisen kannibaalin mukaan, koska se söi kaikkea, etenkin tuoleja.” Tätä kääntäessäni minun oli tietysti pakko saada tietää, mikä ihmeen Sawney Bean. Kävi ilmi, että taru Sawney Beanista on kuin onkin olemassa (joskin itse henkilö on kuitenkin ilmeisesti fiktiivinen), ja kerronpa sen nyt teillekin (englanninkielisen Wikipedian mukaan lyhennellen):

Alexander ”Sawney” Bean oli Itä-Lothianissa (hallintoalue Skotlannin kaakkoisosassa) 1500-luvulla elänyt ojankaivajan poika. Bean yritti jatkaa isänsä jalanjäljissä, muttei oikein päässyt rehellisen työn makuun. Hän lähti kotoa pahansisuisen naisen matkaan ja muutti tämän kanssa syrjäiseen luolaan meren rannalle. Luola oli parinsadan metrin syvyinen, ja nousuveden aikaan vesi kätki sen suuaukon.

Pariskunta sai yhteensä kahdeksan poikaa, kuusi tytärtä ja 32 (enemmän tai vähemmän sukurutsaista) lastenlasta. Klaani eli piilossa muusta maailmasta eristäytyneenä kaksikymmentäviisi vuotta ja teki henkensä pitimiksi yöllisiä ryöstö- ja murharetkiä. Ruumiit raahattiin luolaan, paloiteltiin ja syötiin. Jäännökset säilöttiin, ja käyttämättä jääneiden ruumiinosien annettiin huuhtoutua läheisille rannoille.

Paikalliset eivät tienneet klaanin olemassaolosta. Katoamisiin etsittiin kuumeisesti syyllisiä, ja etsintäpartio kävi myös luolan suuaukolla, mutta totesi, ettei se sovellu ihmisasumukseksi. Luolaa ei tutkittu sen tarkemmin, ja veritöiden tekijöitä alettiin etsiä kyläläisten keskuudesta. Usein syylliseksi epäiltiin kylän kievarin pitäjää, joka oli monesti viimeinen, joka näki uhrit elossa. Lukuisia viattomia otettiin kiinni ja surmattiin, mutta katoamiset jatkuivat.

Eräänä kohtalokkaana yönä Beanin klaani hyökkäsi väijytyksestä ratsain liikkuneen pariskunnan kimppuun. Nainen putosi hevosen selästä ja joutui surman suuhun, mutta mies oli kokenut taistelija ja sai pidettyä Beanit loitolla, kunnes paikalle sattui apuvoimia ja kannibaalit luikkivat karkuun.

Kun klaanin olemassaolo oli saatu selville, Skotlannin kuningas Jaakko VI värväsi jahtiin 400 miestä ja useita verikoiria, jotka löysivät aiemmin huomiotta jääneen luolan varsin nopeasti. Luolasta löytyi runsaasti ihmisten jäännöksiä. Klaanilaiset pidätettiin ja toimitettiin Edinburghiin Tolboothin vankilaan ja siirrettiin sieltä Leithiin tai Glasgow’hun, jossa heidät teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Miehet silvottiin ja heidän annettiin vuotaa kuiviin. Naiset ja lapset joutuivat seuraamaan miesten kuolemista ja poltettiin tämän jälkeen elävältä.

 
Sawney Beanin tarina ei liity The Ice Twinsiin oikeastaan millään tavalla, mutta toimii hyvin johdatuksena ja tunnelman luojana matkalla Ylämaiden sumuisille nummille, vuoroveden huuhtomille tummille merenkurkuille, skotlantilaiseen mielenmaisemaan ja sellaisten ihmisten pariin, joille tulee mieleen antaa perheensä spanielin nimeksi Sawney Bean.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s